Asunto Oy Oulun Satakieli

Kotiunelmilla on tapana toteutua

Oulun Karjasilta on unelmien asuinalue. Lähellä kaupunkia ja palveluita, mutta kuitenkin omassa rauhassa. Nyt Karjasillan ja Höyhtyän rajalle rakentuu uusi korttelikokonaisuus, Karjasillan Kulma, jonka moderneissa taloissa pääsee nauttimaan alueen parhaista puolista sekä uudesta huolettomasta kodista. Talojen keskelle muodostuu suojaisa sisäpiha, jonka toiminnallisilla alueilla viihtyvät niin lapset, aktiiviset aikuiset kuin senioritkin.

 

Alueelle toisena valmistunut kerrostalo, Asunto Oy Oulun Satakieli on muuttovalmis. Se on näyttävä ja nykyaikainen kahdeksankerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 53 asuntoa. Talosta löytyy mm. pyörä- ja irtainvarasto, kuivaushuone sekä tila lastenvaunuille. Satakieli on rakennettu Oulun kaupungin vuokratontille, jolloin tontin vuokra sisältyy hoitovastikkeeseen ja muita kuluja tontin osalta ei ole odotettavissa. Yhtiön energialuokka on B2018.

 

Tutustu kalustettuun esittelyasuntoon

Tervetuloa tutustumaan Oulun Satakielen upouusiin muuttovalmiisiin koteihin. Meillä on vapaana vielä muutamia 1h-3h koteja, joista voit kenties löytää unelmasi.

 

Olemme kalustaneet malliksi kaksi asuntoa C1 ja C49, jotka auttavat sinua hahmottamaan kalustuksen sijoittumista uuteen kotiin. Asunto C1 on ensimmäisen kerroksen tilava kaksio 69.5 m2. Tämän kodin avara oleskelutila on ihanteellinen yhteisiin hetkiin läheisten kanssa. Kotiin mahtuu suurempikin ruokapöytä kuudelle henkilölle. Alkoviin saat vaikka sekä työpöydän että vierasvuoteen. Iltaisin pääset rentoutumaan oman saunan löylyissä. Vaatehuoneessa on mukavasti säilytystilaa. Kodin kruunaa koko asunnon levyinen lasitettu parveke, jonka ikkunoissa on parvekeverhot valmiiksi asennettuna. Tutustu asuntoon C1.

 

Asunto C49 on ylimmän eli kahdeksannen kerroksen kaksio, jossa on oma sauna. Asunnon levyinen etelään suuntautuva lasitettu parveke jatkaa oleskelutilaasi. Satakielen kotien viilennysominaisuus tekee elämästä mukavaa myös kesähelteellä. Katso asunnosta tarkemmat tiedot >>

Rakentamisen aikajana

Suunnitteilla

Varattavissa

Myynnissä ja rakenteilla

Muuttovalmis

Kalustettu esittelyasunto C1

Uudessa kerrostalossa nykyaikaista asumisen mukavuutta

Karjasillan Kulman moderneissa taloissa pääset nauttimaan alueen parhaista puolista huolettomasti uudessa kodissa. Oulun Satakielen asuntojen pohjaratkaisut on suunniteltu selkeiksi ja arjen toimintoihin sopiviksi. Monessa kodissa ikkunat avautuvat kahteen eri ilmansuuntaan. Lähes jokaisessa vapaana olevassa kodissa on oma sauna sekä asunnon levyinen lasitettu parveke. Osassa asuntoja on ranskalainen parveke.

 

Asunnoissa on etätöiden tekemistä helpottava nopea laajakaista, digitaalinen lukitus sekä olosuhdeseuranta, joka mahdollistaa asuntokohtaisen lämpötilan, vedenkulutuksen ja ilmanvaihdon seurannan älypuhelimella. Karjasillan Kulman korttelissa valmistaudutaan myös 5G-verkon käyttöönottoon.

 

Ympäristöystävällinen lämmitys ja viilennys

Asuntojen lämmitysmuotona toimii vesikiertoinen lattialämmitys, joka vapauttaa ikkunaseinät pattereista ja mahdollistaa jokaisen neliön hyödyntämisen sisustamisessa. Kaikissa kodeissa on viilennys vakiona parantamassa elämänlaatua kesällä.

 

Yhtiön tarvitsema lämpöenergia tuotetaan uudenlaisella teknologialla kehitetyllä ympäristöystävällisellä energiajärjestelmällä. Kaukolämmön paluuverkostoon liitetty lämpöpumppu hyödyntää lämmitykseen muun muassa ympäristön hukkalämmön lähteitä. Tällä tavoin saadaan taloon tuotettua myös viilennysenergiaa.

 

Yhteiset tilat

Satakielestä löytyy pyörä- ja irtaimistovarasto, kuivaushuone sekä tila lastenvaunuille. Autopaikkoja on yhteensä 24 ja ne sijaitsevat kätevästi pysäköintihallissa pihakannen alla. Autopaikoilla on valmius sähköauton latauspisteen asentamiselle. Yhteiskäyttöauto on kätevä vaihtoehto omalle autolle.

 

Olemiseen kutsuva piha-alue

Karjasillan Kulman yhteinen piha-alue Puhtibulevardi muodostaa asukkaita ja kaupunkilaisia houkuttelevan ja viihtyisän virkistysalueen. Naapurustoon rakennetaan kaiken kaikkiaan kymmenen muuta kerrostalokohdetta ja Puhtibulevardi toimii koko naapuruston keskuksena tuoden elämää ja iloa Karjasillan Kulmalle. Puhtibulevardi kehittyy alueen rakentamisen edetessä ja asukkaat saavat käyttöönsä muun muassa istutuslaatikoita. Puhtibulevardin erilaisilla valaistusratkaisulla piha-alueesta luodaan turvallinen ja viihtyisä myös pimeään aikaan

 

Karjasillan Kulma onkin unelmien asuinalue – lähellä kaupungin palveluita, mutta silti omassa rauhassa.

Karjasillan Kulma – uuden ajan naapurusto

Keskeiselle paikalle Oulun Höyhtyän kaupunginosaan nousee 2020-luvun asumisratkaisuineen uusi moderni naapurusto – Karjasillan Kulma, johon rakentuu yhteensä 11 asuinkerrostaloa. Asunto Oy Oulun Satakieli valmistui alueelle toisena heinäkuussa 2022 ja kahden seuraavan talon rakennustyöt ovat käynnissä. Karjasillan Kulman rakentaminen alkoi syksyllä 2020 ja kortteli valmistuu arviolta vuosina 2028-2030. Alueen rakentamisen työmaaliikenne on järjestetty siten, että valmiiden kotien asukkaiden rauha säilyy.

 

Satakielen arkkitehti SAFA Janne Pihlajaniemi kertoo läheisen ympäristön ajallisten kerrostumien inspiroineen Karjasillan Kulman rakennusten suunnittelua. Lähiympäristön 1950-, 60- ja 70-lukujen rakennuskannasta on otettu piirteitä suunnitteluun. Tavoitteena on tuottaa uutta nykyasuntorakentamiseen yhdistämällä menneiden vuosikymmenten piirteitä asuntojen suunnitteluun ja materiaaleihin. Esimerkiksi Satakielen kattomuodot tuovat muistumia 1950-luvun rakennuksiin. Myös korttelin muissa rakennuksissa tulee olemaan piirteitä 1950-70-luvuilta. Kokonaisuus on huomioitu päärakennusmateriaaleina käytettävissä punaisessa, kirjavassa ja tummassa tiilessä.

 

Alueella oleva, vuonna 1958 valmistunut, arkkitehtonisesti arvokas koulurakennus jatkaa elämää osana Karjasillan Kulmaa. Karjasillan koulurakennus rakennetaan uudelleen toimitilakäyttöön; näin alueelle saadaan lisää asukkaita arjessa tukevia palveluita.

Luonnoskuva

Karjasillan Kulman värikkäät mahdollisuudet

Oulun Karjasillan Kulmassa yhdistyvät rauhallinen ja viihtyisä sijainti, sekä monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet. Karjasillan Kulma rajautuu puistikkomaiseen Joutsentiehen ja toisaalta vehreään puistoalueeseen. Vehreä luonto ja arvostettu asuinalue on idyllinen asuinympäristö, josta löytyy tekemistä jokaiselle.

Lue lisää alueesta

Taloyhtiön sijainti kartalla

Taloyhtiö lyhyesti

  • Muuttovalmis
  • Valmistunut 7/2022
  • Kerrostalo
  • Lintulammentie 15 90140 OULU
  • Vuokratontti
  • 53 kotia, joista vapaana 7
  • 1-4 huonetta
  • 25,5-96,0 m2

Asunnot

Katso tarkemmat laina- ja maksuehdot

Kuvat ja videot

Hartela Oulun Karjasilta Kuvagalleria Rakennus
Hartela Oulu Karjasilta Satakieli Julkisivu Kuvagalleria 2
Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta Oulun Karjasillan Kulman uudesta asuinkorttelista. Luonnoskuva Karjasillan Kulman kortteli
Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta Oulun Karjasillan Kulman uudesta asuinkorttelista. Luonnoskuva Karjasillan Kulman kortteli
Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta Oulun Karjasillan Kulman uudesta asuinkorttelista. Luonnoskuva Karjasillan Kulman kortteli
Karttakuva Hartelan laatimasta kaupunkisuunnittelusta Oulun Karjasillan Kulmalla
Hartela Kalustettu esittelyasunto C1 kylpyhuone Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 sauna Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 keittiö Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 keittiö Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 keittiö Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 ruokailutila Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 olohuone Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1Olohuone Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 makuuhuone Esittelyasunto C1
Hartela Oulun satakielen asunto C1 parveke Esittelyasunto C1
Hartela Oulu Satakieli Kuvagalleria4
Hartela Oulu Satakieli Kuvagalleria

KATSO KAIKKI KUVAT

Meillä kaikilla on oma tyyli – mikä on sinun?

Luonnoskuva

Löydä oma tyylisi

Oulun Satakielen kodit ovat muuttovalmiita! Asuntojen sisämateriaalit on valittu mahdollisimman moneen eri sisustustyyliin sopivaksi, jolloin sinun on helppo viimeistellä koti oman tyylisi mukaiseksi. Tule tutustumaan sinua kiinnostavan asunnon pintamateriaaleihin ja fiilistele miten asunto sinun tyyliisi sopisi. Kysy lisää ja sovi itsellesi esittelyaika asuntoon asuntomyynti.oulu@hartela.fi tai 0800 97 500 (maksuton).

Oulun Satakielen sisustustyylit

Hartela Interiorin sisustustyylit auttavat jokaista uuden kodin ostajaa löytämään oman juttunsa ja viimeistelemään asunnostaan kodin. Ideoita ja inspiraatiota voi sekoittaa makunsa mukaan. Tärkeintä on, että lopputulos näyttää ja tuntuu omalta.

Lue lisää sisustuksesta

Taloyhtiön ladattavat materiaalit

  • Lataa

    Esite (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Asemapiirros (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Kerrospohjat (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Rakennustapa- ja talotekniikkaselostus (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Alue-energiajärjestelmäesite (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Sisustusmateriaaliesite (pdf)

    Lataa

Vihreiden valintojen Satakieli

Oulun Satakielestä löydät ratkaisut, jotka tukevat ekologisempaa asumista

Vihreämpien ja ekologisempien valintojen tekeminen on tänä päivänä kenties tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Haluamme osallistua näiden valintojen tekemiseen ja täten mahdollistaa kestävämmän asumisen puitteet. Asunto Oy Oulun Satakieli tarjoaa useita ratkaisuja, jotka tukevat ekologisempaa asumista.

ALUE-ENERGIAJÄRJESTELMÄ JA VIILENNYS

Karjasillan Kulman alue-energiajärjestelmässä hyödynnetään kaukolämpöverkoston paluulinjan energiaa lämpöpumppujen avulla. Kesäaikainen viilennys tuotetaan samoilla lämpöpumpuilla. Näin saadaan aikaan kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä energiaa, jonka hiilijalanjälki on pieni.

vihreä sähkö

Satakielen työmaalla käytetään sertifioitua vesi- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä. Myös asunto-osakeyhtiön kiinteistösähkö tuotetaan vihreällä energialla.

KODIN OMA OLOSUHDESEURANTA

Asuntokohtainen olosuhdeseuranta mahdollistaa asunnon lämpötilan, vedenkulutuksen ja ilmanvaihdon seurannan älypuhelimella.

KESTÄVÄT LIIKKUMISEN RATKAISUT

Sähköautoilijan on mahdollisuus hankkia oma latauspiste. Lukuisat pyöräpaikat antavat hyvät valmiudet liikkua päästöttömästi. Asukkaiden käytössä on yhteiskäyttöauto, jota voi hyödyntää esimerkiksi kauppareissuihin.

KODINKODEET JA HANAT

Satakielessä suuret kodinkoneet ovat energiatehokkaita mahdollistaen vähäisen sähkön kulutuksen ja vaikutuksen ilmastoon. Suihkuhanat mahdollistavat ekovirtaaman käytön, ja siten pienemmän vedenkulutuksen. Tämä tarkoittaa alhaisempaa käyttöveden lämmityksen energiankulutusta.

MATALA HIILIJALANJÄLKI

Satakielen energiatehokkuutta mittaava E-luku on uusien rakennusten vaatimustasoa alhaisempi.

Näin uuden asunnon ostaminen etenee

Tutustu asunnon ostamisen vaiheisiin ja huomaa itse, kuinka vaivaton on matkasi uuteen kotiin. Ja jos joku asia askarruttaa, ota yhteyttä – autamme mielellämme!

OTA ASKELEET UUTEEN KOTIIN

Ota meihin yhteyttä

Minna Marjeta

Minna Marjeta

Tanja Alaniemi

Tanja Alaniemi

asiakaspalvelukoordinaattori (poissa)

tanja.alaniemi@hartela.fi

0800 97 500 (maksuton)

Kiinnostaako Asunto Oy Oulun Satakieli?

Jätä yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä.

JÄTÄ YHTEYSTIEDOT

Muita sinua kiinnostavia taloyhtiöitä

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Oulun Mäntylän Kanerva

Pohjois-Pohjanmaa

Asunto Oy Oulun Mäntylän Kanerva

Valmistunut 9/2022

30 asuntoa

1-3 huonetta

32,0-70,5 m2

Vapaana 7 kotia

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Oulun Lohitorni

Pohjois-Pohjanmaa

Asunto Oy Oulun Lohitorni

Valmistunut 3/2022

51 asuntoa

1-4 huonetta

29,0-97 m2

Vapaana 1 kotia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.