Avointa yhteistyötä Ypsilonissa

Rakensimme Turun kaupungille turvallisen, terveellisen ja muunneltavan monitoimitalon, jonka käyttäjistä suurin osa on lapsia ja nuoria.

 

Yläilmoista katsottuna Yli-Maarian monitoimitalo mukailee kallioista rinnetonttia ja muistuttaa Y-kirjainta. Siitä tulee rakennuksen nimikin, Ypsilon. Se tarkoittaa kreikan kielen aakkosissa kirjainta Y.

 

Yhtälailla Y voisi viitata sanaan yhteinen, sillä rakennus piha-alueineen on suunniteltu monen eri toimijan yhteiseen käyttöön. Myös hankkeen toteuttaminen perustui yhteistoimintaan.

 

— Aluksi muodostimme allianssiryhmittymän, eli osallistuimme hankintaan yhdessä arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja talotekniikan suunnittelijoiden kanssa. Kun Turun kaupunki sitten valitsi meidät päätoteuttajaksi, ryhdyimme kehittämään suunnitelmaa yhdessä tilaajan ja talon tulevien käyttäjien kanssa, Hartela Länsi-Suomen projektipäällikkö Maija Aaltonen kertoo.

 

Allianssi sopii haastaviin kokonaisuuksiin

 

Allianssissa kaikkien osapuolten yhteisenä tavoitteena oli turvallinen ja terveellinen talo lapsille ja muille talon käyttäjille. Hanke eteni Big Room -tyyppisesti, eli allianssin osapuolet kokoontuivat joka viikko päiväksi saman pöydän ääreen.

 

— Työskentelimme yhdessä projektin parhaaksi. Esimerkiksi koulun ja päiväkodin edustajien aktiivinen osallistuminen auttoi kehittämään tiloista aiempaakin toimivammat. Samalla käyttäjät ymmärsivät toteuttajien näkökulmaa, eli mitä jokin toive voi tarkoittaa koko projektin kannalta, Maija Aaltonen sanoo.

 

Kehitysvaiheessa aikataulu oli tiukka. Kuuden kuukauden aikana tehtiin valmiiksi toteutussuunnitelmat, määriteltiin tavoitehinta ja haettiin rakennuslupa.

 

Toteutusvaiheessa myös aliurakoitsijat tuotiin mukaan allianssiin. Heillä oli omat kannustinmallinsa.

 

Kun osapuolia on useita, projektinjohtamisen taidot korostuvat entisestään.

 

— Onnistuimme kokonaisuuden hallinnassa. Ypsilon valmistui aikataulussa ja budjetin mukaisesti.

 

Yksi talo taipuu moneen eri käyttöön

 

Nyt Ypsilonissa toimivat Yli-Maarian alueen neuvola, päiväkoti, esikoulu ja peruskoulu. Talossa sijaitsee myös kouluterveydenhuolto, valmistuskeittiö, nuorisotilat, kirjasto ja yli 400 neliömetrin liikuntasali, joka toimii myös palloiluhallina.

 

Sisätilat ovat avoimia, eikä käytävärakennelmia ole. Tilat on akustoitu huolellisesti, ja huoneita voi jakaa siirtoseinien avulla. Kulkureittejä on suunniteltu tarkkaan, sillä talolla on paljon käyttäjiä — pelkästään päiväkodin ja koulun vuoksi Ypsilonissa kulkee joka arkipäivä yhteensä 820 lasta.

 

Muunneltavuus liittyy uuden opetussuunnitelman tarpeisiin. Samalla se helpottaa rakennuksen iltakäyttöä.

 

— Ypsilon yhdistää monta palvelua saman katon alle ja kestää aikaa. Se on kestävän kehityksen mukaista.

Yli-Maarian monitoimitalo Ypsilon

  • Tilaaja: Turun kaupunki
  • Rakennusaika: kehitysvaihe 8/2016-2/2017 ja toteutusvaihe 3/2017-12/2018
  • Hankemuoto: Allianssiurakka
  • Suunnittelu tehty tietomallintamalla
  • Laajuus: bruttoala 8 500 brm², tilavuus 40 000m3, kerroksia 2-3
  • Yhteyshenkilö: Maija Aaltonen
  • Tilat varhaiskasvatukselle (120 henkilöä), peruskoululle (700 henkilöä), nuorisotoimelle, neuvolalle ja kouluterveydenhuollolle. Lisäksi monitoimitalossa on valmistuskeittiö, liikuntasali ja kirjasto.

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.