Pikeä, presidentti ja palaneet sormet

01.01.1952

Aatos Lehtosen ensimmäinen kohde Urakoitsijat Oy:ssä oli Ylioppilastalo. Ylioppilastalo rakennettiin vuonna 1952 Rehtorinpellonkadulle ja sen suunnittelijana oli huippuluokan arkkitehti Bryggman. Työmaa oli vaativa.

 

Ylioppilastalon peruskiven muurauksessa jäi lieriön pikeäminen Aatos Lehtosen tehtäväksi. Tilaisuudessa mukana oli presidentti Paasikivi, mikä aiheuttikin Aatokselle paineita. Pikeäminen piti suorittaa aivan presidentin vierellä. Jännityksestä huolimatta Aatos kuitenkin onnistui pikeämisessä vaikkakin poltti sormensa samalla. Tilaisuus sujui kuitenkin onnistuneesti eikä kukaan edes tainnut huomata Aatoksen sormien palaneen.

 

Lähteenä käytetty Aatoksia 70 v ajalta, Aatos Lehtonen 1994

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.