Ostamme tontteja

Olemme kiinnostuneita tonteista ja maa-alueista hyvillä sijainneilla sekä asunto- että toimitilarakentamiseen. Kohteet voivat olla valmiiksi kaavoitettuja tai alueita, joille on mahdollista kaavoittaa uusia tontteja tai täydennysrakentamishankkeita.

 

Hartela on perustettu vuonna 1942 ja kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin. Suomalainen perheyhtiö työllistää yli 500 rakentamisen ammattilaista. Rakennamme pääkaupunkiseudun, Lahden, Turun, Lohjan, Tampereen, Rauman, Porin ja Oulun alueilla ympäryskuntineen. Kaikki tekemisemme perustuu pitkäjänteiseen, luotettavaan ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan.

 

Hankekehityksessä meillä on vahvaa osaamista ja resursseja kehittää useita hankkeita yhtäaikaisesti. Kaavakehityshankkeissa käytämme oman osaamisemme lisäksi arkkitehtikonsultteja ja muita asiantuntijoita, jotka tuovat hankkeelle lisäarvoa osaamisellaan, neuvottelukyvyillään ja tunnettavuudellaan. Tavoitteenamme on kehittää jokaiselle alueelle kokonaisuuden kannalta paras lopputulos.

 

Jos haluatte tarjota meille tonttianne, ottakaa yhteyttä! Tutkimme mielellämme kaikki kohteet ja annamme näkemyksemme tontin tai alueen kehittämisestä.

Tarjoa meille tonttia ja kysy lisää!

 

Johanna Palosaari

Johanna Palosaari

maanhankinnan ja asuntokehityksen johtaja

040 519 5860

johanna.palosaari@hartela.fi

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.