Lauran vinkit Puhdas-tyylin sisustajalle
– Uuteen upeaan kotiin astuessa sieltä puuttuu vielä vanhan kodin henki ja sielu. Muista kerroksellisuus: yhdistele uutta vanhoihin aarteisiin, jotka kertovat omaa tai perheesi elämäntarinaa.
Sisustusarkkitehti Laura Räihä ihastui Puhdas-tyylin ajattomuuteen ja monipuolisuuteen. Räihän käsittelyssä klassinen skandinaavisuus täydentyy uusilla kuvioilla ja väreillä.
Puhdas on klassinen, alvaraaltomainen, pohjoismainen… tyylinä ihana, koska se on niin superajaton. Se sopii mainiosti tänne Suomeen. Esimerkiksi kaapistot ja lattiat ovat vähäeleisiä ja selkeälinjaisia. Hienoa on myös se, miten tyylikkäästi kiintokalusteet sulautuvat osaksi asuntoa. Puhtaaseen on myös helppo tuoda lisää luonnetta lisäsävyillä.
Suunnitellessani irtokalustusta Puhdas-tyyliin halusin pitää vaaleat pinnat ja muotoilun, mutta astua kauemmas perinteisestä Lokki-valaisimesta ja Eero Aarnion Tuplakuplasta. Halusin vähän rikkoa ’skandityyliä’ vähemmän nähdyillä klassikoilla ja rohkeammilla kuvioilla. Samalla toin mukaan pientä kunnianosoitusta taiteilijoille ja vanhoille käsityöläismestareille.
Värien valitseminen on aina mielenkiintoinen osa sisustamista. Puhdas-tyylissä on paljon murrettua valkoista, harmaata ja vähän mustaa. Siinä on myös pohjoismaiseen tyyliin runsaasti vaaleaa puuta. Kokonaisuus on kiinnostavan kontrastinen ja hyvä pohja, josta voi saada aikaan hyvinkin erilaisia lopputuloksia sisustajan fiiliksen mukaan.
Valitsin lisäväriksi klassisen sinisen, joka on erittäin ajankohtainen ja sopii mielestäni hyvin yhteen asuntojen rakentajan Hartelan kanssa. Siniseen yhdistelen nudea, joka on kaunis väri beigen ja vaaleanpunaisen välimaastossa. Se menee yhteen myös vaalean puun ja mustan kanssa. Samalla klassisesta tyylistä tulee entistäkin nykyaikaisempi. Varasijalle ehdottaisin terrakottaa, joka leiskuu ihanasti lämpöä ja sopii sekin tasapainoisesti tähän yhdistelmään. Vahvemmat värit tekevät taas tuloaan. Värimaailman ei tarvitse olla hillitty, kunhan se on hallittu.
Puupinnoissa on sydäntä. Lattiassa minua miellyttää ajattoman tyylikäs tammi ja halusin ylipäätään pysytellä kauniissa, vaaleissa puulajeissa. Puhdas-tyylin lattiaan en yhdistelisi ainakaan kaikkein leveimpiä parketti- tai laminaattivaihtoehtoja. Ja esimerkiksi eteiseen tai keittiöön irrottelija voisi valita eri lattiamateriaalin kuin olohuoneeseen. Miksei – tärkeitä on, että oma koti näyttää asukkailtaan.
Keittiön kaappeihin valitsin tammijäljitelmän sekä tyylikkään mustan marmorijäljitelmätason. Kaappien välitilaan haluaisin laittaa pystylaattaa. Laatat on ladottu vaakatasoon niin pitkään, että omaa silmääni on alkanut miellyttää pystyladonta. Pieni vaihtelu on välillä paikallaan.
Kylpyhuoneeseen laittaisin valkoisen seinälaatan – ja sielläkin latoisin laatat pystyyn. Pystylinja myös tuo lisää korkeuden tuntua, jolloin nykyasuntojen kylpyhuoneet tuntuvat tavallistakin avarammilta. Toisaalta tietysti vaakaladonta luo tilan tuntua leventämällä tilaa.
Kokosin valinnat Pinterest-palveluun, joka on mukava työkalu ideoiden kartoittamiseen ja inspiraation keräämiseen. Puhdas x Räihä -kokonaisuuteen valitsin aika paljon kotimaisia tuotteita. Eero Aarnio Originals Elephant Boot -korituolit ovat leikkisän pyöreitä ja niitä on helppo siirrellä tarpeen mukaan. Tapio Anttilan Link-hyllyjärjestelmä on sekin suomalainen, valmistettu ekologisesti puusta ja toimii tosi kauniisti myös olohuoneessa. Valaisimissa Liisa-Johansson Papen Onion on klassikko, mutta ei ihan yhtä usein nähty, kuin vaikka klassinen Lokki-valaisin. Matrin sängynpäädyssä toistuu rottinki ja siinä omaa silmääni miellyttää erityisesti mustan käyttö.
Klaus Haapaniemen tyynyt ovat tavallaan samalla kunnioitus myös Birger Kaipiaisen kaltaisten vanhojen mestareiden kädenjäljelle. Myös Maija Isolan Marimekolle suunnittelemat Fandango-kankaat sinisine ornamentteineen rikkovat virkistävästi puhdaslinjaisuutta. Lattialle olen valinnut Roots Livingin mattoja, joiden pitkulaiset, aaltomaiset muodot täydentävät hyvin tyyliä. Rakastan myös graafisen ja dekoratiivisen yhdistelemistä: esimerkiksi Finarten Saaristo-matto ja Flosin valaisimet ovat hauska pari.
Antre Hartikaisen rimoista tehty kaappi on arvokas, mutta todella kaunis, jos haluaa satsata.
– Murretut sävyt elävät hienosti vuodenajan ja valon mukana. Värejä valitessa kannattaa esimerkiksi tutkia, miten harmaanvihreän tai siniharmaan luonne muuttuu hurjasti sitä mukaa, kun kellon viisarit liikkuvat.
– Valitse kaapit vastaamaan seinien värejä, jolloin ne ikään kuin häviävät tilaan. Puhdas-tyylissä yksi parhaista jutuista on avaruus. Lisää tilan tuntua voit saada hyödyntämällä peilejä esimerkiksi huoneiden kulmissa.
Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.