Hartelan vuosiraportti 2024

Hartelan vuosi 2024: vahva tulos haastavassa markkinassa

 

Vuosi 2024 oli Hartelalle onnistunut niin taloudellisten mittareiden kuin vastuullisuusteemojen osalta. Yhtiö lähti vuoteen 2025 päivitetyllä strategialla ja vahvalla tilauskannalla.

 

Muuttuvista olosuhteista huolimatta Hartelan vuodesta 2024 muodostui tuloksellisesti onnistunut. Projektien katteet kehittyivät pääosin positiivisesti, mikä johtui työmaiden hyvästä hallinnasta ja kustannustason maltillistumisesta laskevassa suhdanteessa. Vuoteen osui myös useita erityisen onnistuneita projekteja pääkaupunkiseudulla ja Turun talousalueella. Hartela reagoi ajoissa muuttuvaan suhdanteeseen vähentämällä nopeasti vapaarahoitteista asuntotuotantoa ja lisäämällä Ara-tuotantoa, mihin pitkäjänteinen yhteistyö yleishyödyllisten rakennuttajien kanssa tarjosi hyvän mahdollisuuden. Lisäksi panostus yhteistoiminnalliseen urakointiin tuotti tuloksia, mistä hyvänä esimerkkinä ovat useat julkiset hankkeet etenkin Turun ja Satakunnan alueilla. Onnistuimme jopa hieman kasvattamaan liikevaihtoa, vaikka yhtään uutta RS-hanketta ei käynnistetty.

 

Hartela on tehnyt johdonmukaisesti töitä tuottavuuden parantamiseksi. Tässä työssä keskeistä on ollut oman sisäisen koulutusohjelman jatkaminen, Hartelan tahtiin -tahtituotannon laaja käyttöönotto sekä asuntorakentamisen konseptin jatkokehitys. Asuntorakentamisen konseptin tavoitteena on olla asiakkaiden arvostama, kustannustehokas, joustava ja helposti monistettava asuinkerrostalo.

 

Vastuullinen liiketoiminta on kytketty kiinteäksi osaksi Hartelan tavoitteita ja palkitsemisjärjestelmiä. Kehitämme vastuullisuutta strategiakauden 2025–2027 aikana vastataksemme entistä paremmin sidosryhmien odotuksiin.

 

Vastuullisuusmittareidemme näkökulmasta toimintamme kehittyi pääosin positiivisesti. Onnistuimme pienentämään omaperusteiden asuinkerrostalojen hiilijalanjälkeä ja pääsimme tavoitteeseemme. Työturvallisuuden osalta vuosi oli kaksijakoinen: tapaturmataajuus oli kohtuullisen matala, mutta kehitys ei edennyt. Henkilöstön työtyytyväisyys koheni ja saavutimme eNPS:ssä erinomaisen tason. Asiakastyytyväisyytemme säilyi erinomaisella tasolla sekä omaperusteisessa tuotannossa että urakoinnissa. Työmaiden jätteiden lajittelua onnistuimme tehostamaan, ja sekajätemäärä väheni selvästi vuoden mittaan.

 

Hartelalla on vahva tase ja korkea omavaraisuusaste. Kannattavuuden parantamisen lisäksi tavoitteenamme on ollut huoltaa aktiivisesti tasetta ja varmistaa siten hyvä likviditeetti. Hartelan tasetilanne antaakin mahdollisuuden uusiin tontti-investointeihin ja yrityksen pitkäjänteiseen kehittämiseen, vaikka elämmekin edelleen matalasuhdannetta.

Hartelan toimitusjohtaja Juha Korkiamäki istuu toimipisteen portaita

Vuoteen 2025 lähdimme hyvällä tilauskannalla, josta merkittävä osa ulottuu vuoteen 2026. Tilauskanta muodostuu monipuolisesti sijoittajille ja yleishyödyllisille yhteisöille myydyistä asuntokohteista, toimitilarakentamisesta, yhteistoiminnallisista urakoista ja muusta kilpailu-urakoinnista. Tilauskannassa ei ollut poikkeuksellisesti yhtään RS-kohdetta, joten muun tuotannon tilauskanta jopa vahvistui edellisestä vuodesta. 

 

Emme usko alan nopeaan positiiviseen käänteeseen. Ara-rakentaminen tulee vähenemään, ja vapaarahoitteinen RS-tuotanto alkanee viriämään vähitellen käytettyjen asuntojen hintojen noustessa. Vapaarahoitteisen vuokra-asuntotuotannon laajamittaisempi käynnistyminen edellyttää laskevien korkojen lisäksi nykyisen ylitarjontatilanteen korjaantumista ja tervettä vuokratason nousua. Julkinen rakentaminen jatkuu kuitenkin vilkkaana, mikä tarjoaa mahdollisuuksia yhteistoiminnalliseen sekä muuhun kilpailu-urakointiin. Toimitilaliiketoiminnan kasvuun kohentunut vuokralaiskysyntä ei vielä riitä, vaan se edellyttää sijoittajien paluuta markkinoille.

 

Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitamme luottamuksesta sekä hartelalaisia ja yhteistyökumppaneitamme pitkäjänteisestä työstä yhteisten tavoitteiden eteen vuonna 2024.

Juha Korkiamäki, toimitusjohtaja

42,1

omavaraisuusaste

9,0

miljoonan euron liiketulos

283,2

miljoonan euron liikevaihto

CASE: Hartelan tahtituotanto ulottuu hankekehityksestä luovutukseen

Vuonna 2024 Hartela loi tahtituotannon mallin, "Hartelan tahtiin", joka otettiin ensin käyttöön asuntorakentamisen sisävalmistustöissä kalusteasennuksesta loppusiivoukseen. Vuoden 2025 aikana tahtituotanto laajenee sisävalmistustöistä tasoite- ja maalaustöihin sekä asuntorakentamisesta toimitilojen rakentamiseen ja yhteistoiminnallisiin urakoihin

Tahtituotannon avulla Hartela pyrkii tehostamaan prosesseja ja parantamaan tuottavuutta. Menetelmän on havaittu parantavan merkittävästi projektinhallintaa ja lyhentävän tuotannon läpimenoaikaa. Esimerkiksi HOAS Huippu ja Espoon Säterinkallio -kohteissa mallia on implementoitu menestyksekkäästi.

Hartelan tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki yhtiön hankkeet toteutetaan tahtituotannon mallilla. 

CASE: HK-HACA-valmennusohjelma rakentaa tulevaisuuden Hartelaa

Hartelan sisäinen valmennusohjelma HK-HACA kokosi vuonna 2024 yhteen yhtiön hankekehittäjät yhteiselle matkalle kohti vahvempaa johtajuutta. HK-HACA oli jatkoa edellisenä vuonna järjestetylle työpäälliköiden valmennusohjelmalle TP-HACAlle.

HK-HACA-valmennuksen keskiössä olivat Hartelan johtamisen kulmakivet: luottamuksen ilmapiiri, tavoitteellinen arki, tahto menestyä yhdessä ja rohkea uudistuminen.

Valmennuksen aikana osallistujat perehtyivät matriisijohtamisen mahdollisuuksiin, toimivan tiimin rakentamiseen, tehokkaaseen vuorovaikutukseen, sujuvaan yhteistyöhön sekä yhtenäisiin toimintatapoihin. Lisäksi kehitettiin palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja.

 

CASE: Psykososiaaliset kuormitustekijät

Toteutimme vuonna 2024 kyselyn, jolla kartoitimme henkilöstön kokemuksia työn psykososiaalisista kuormitustekijöistä. Tämän kyselyn lisäksi vuoden 2024 henkilöstötutkimus antoi arvokasta tietoa niin kuormitus-, kuin voimavaratekijöistä. Tutkimuksen toimenpide-ehdotuksia on käsitelty työsuojelutoimikunnissa ja eri yritysten tehtävä 
on ollut valita toimenpiteet, joita lähdetään toteuttamaan.  Työ toimenpiteiden suunnittelun ja toteuttamisen osalta jatkuu ja näitä käydään läpi tulevissa työsuojelutoimikunnan kokouksissa. 

Johtoryhmä

Juha Korkiamäki toimitusjohtaja, CEO, Hartela-yhtiöt Oy
Matti Aho toimitusjohtaja, Hartela Etelä-Suomi Oy
Sanna Hiukkamäki kehitys- ja tietohallintojohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Lari Mallius toimitusjohtaja, Hartela Länsi-Suomi Oy
Hanna Marttila toimitusjohtaja, Hartela Pirkanmaa Oy
Erika Lindholm henkilöstöjohtaja 
Johanna Palosaari maanhankinnan ja asuntokehityksen johtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Timo Suonsyrjä talousjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Markku Taskinen toimitusjohtaja, Hartela Pohjois-Suomi Oy
Elina Tompuri viestintä- ja vastuullisuusjohtaja 

Hallitus

Puheenjohtaja: Kari Heinistö

Hallituksen varsinaiset jäsenet:
Maarit Hartela-Varkki
Hanna Hartela
Heikki Hartela
Timo Vikström
Sanna Karvonen

Lataa tästä Hartela-yhtiöt Oy:n vuosikertomus tilinpäätös ja toimintakertomus 2024

  • Lataa

    Vuosiraportti 2024

    Lataa

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.