Yhteisöllistä asumista luonnon lähellä Skanssin Kauppamiehessä

Olemme toteuttaneet Turussa TVT Asunnoille kaksi asuinkerrostaloa, joissa on yhteensä 114 asuntoa. Yhteisöllisyyttä vaaliva Skanssin Kauppamies sijaitsee aivan Skanssin kauppakeskuksen läheisyydessä ja se valmistui vuonna 2018. 

 

Skanssin kaupunginosa on uutta vihreää Turkua: alueella tullaan ottamaan käyttöön ilmeisesti maailman ensimmäinen kaksisuuntainen kaukolämpöverkko, mikä mahdollistaa pientuotannossa syntyvän kaukolämmön ostamista ja uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäämistä. Vuoteen 2030 mennessä viheralueistaan tunnetussa Skanssissa asuu 8000 ihmistä.  

 

“Skanssin Kauppamies oli asuntorakentamisen neuvotteluhanke, jossa teimme tiivistä yhteistyötä asiakkaamme TVT Asuntojen kanssa niin suunnittelussa kuin toteutuksen aikataulussa. Asiakkaan suunnitteluohjeita käyttäen olemme pystyneet toteuttamaan molemmille hyvän hankkeen”, Hartela Länsi-Suomen aluejohtaja Matti Keitilä kertoo. 

 

“Yhdessä asiakkaan kanssa ratkoimme onnistuneesti esimerkiksi kaavan yksityiskohtien toteutumista ja neuvottelimme niistä Turun kaupungin suuntaan. Vuoropuhelu TVT:n kanssa on muutenkin tiivistä: pidämme heitä ajan tasalla tulevista hankkeista, jotka voisivat sopia heille, ja he puolestaan kertovat omista tarpeistaan”, Matti Keitilä kuvailee. 

 

Kauppakeskus käden ulottuvilla

  

Kauppamies on kiinteässä yhteydessä Skanssin kauppakeskukseen: jopa osa autopaikoista on samassa hallissa kauppakeskuksen paikkojen kanssa. Korttelikaupan etäisyydellä onkin kymmenien liikkeiden ja palveluiden kauppakeskus. Kauppakeskuksen ympäristössä on toteutunut eri asumismuotoja: korkotuettujen vuokratalojen ohella myös omistusasumista ja asumisoikeusasuntoja. 

 

Skanssin Kauppamiehessä korostuu yhteisöllisyys, sillä siellä asukkaiden käytössä on poikkeuksellisen suuri kerhotila, jossa on mahdollisuus kokoontua esimerkiksi yhteiseen käsityöpiiriin. Yhteiset saunatilat mahdollistavat saunomisen niillekin asukkaille, joilla ei ole omaa huoneistosaunaa.  

 

Upeat ulkoilumaastot aukeavat ikkunoiden edessä 

 

Asukkaiden viihtyisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävät myös polkupyöräkatoksen seinien taideteokset, jotka tilaaja toteutti rakentamisen jälkeen. 

 

Skanssin ympäristössä on useita suosittuja ulkoilureittejä. Kauppamiehen ikkunoista pääsee pian ihailemaan uutta keskuspuistoa, jonne syntyy tilaa niin lasten leikeille kuin urheilulle tai vaikka rauhallisille kävelyretkille. Puistoon tulee myös viljelypalstoja, jolla kerrostaloasukaskin voi työntää viherpeukalonsa multaan ja kasvattaa omaa lähiruokaa. 

Skanssin Kauppamies

  • Paikkakunta: Turku 
  • Tilaaja: TVT Asunnot Oy / Skanssin Kauppamies 
  • Rakennusaika: 03/2016–06/2018 
  • Hankemuoto: KVR-urakka
  • Laajuus: Kaksi asuinkerrostaloa, 8 650 kem², tilavuus 27 200 m³, huoneistoala 6304,5 m², asuntoja 114 kpl 
  • Erikoisuudet: Kohde sijaitsee Skanssin kauppakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kohteessa on panostettu yhteisöllisyyteen. Kohteen autohallipaikat (45 kpl) sijaitsevat Skanssin kauppakeskuksen autohallin yhteydessä olevassa asuntorakentamiselle tarkoitetussa autohallissa. Auto- ja polkupyöräkatoksissa on viherkatto. 

 

Hartelan rakentama 4-kerroksinen kerrostalo, jonka edessä on vesiallas.
Hartelan rakentama 4-kerroksinen kerrostalo ja leikkipiha.
Hartelan rakentama 4-kerroksinen kerrostalo.

KATSO KAIKKI KUVAT

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.