Nykyisen T-sairaalan yhteyteen Turussa nousee uudisrakennus junaradan ja monikaistaisen moottoritien päälle rakennettavalle betonikannelle. Tästä syystä kohde on erittäin haastava rakentajalle niin logistisesti, kuin rakennusteknisestikin.
Kumppanuushankkeessa asiakas saa enemmän lisäarvoa, kun perinteinen tuote uudistetaan palveluksi. Tavoitteenamme on kehittyä urakkapuolella asiakkaan kanssa yhteisiin tavoitteisiin tähtääväksi asiantuntijaksi. Urakan valintakriteerinä ei ole enää pelkkä hinta, vaan tarjoamme asiakkaalle henkilöstömme kyvykkyyden, referenssit sekä suunnitelma- ja hankeosaamisen.
”Yhdistetty tietämys johtaa parhaaseen lopputulokseen”
”Kumppanuus alkoi jo projektimallin valinnasta. T3-hankkeen PJU-urakkaa lähdettiin viemään eteenpäin neuvottelumenettelynä, jossa käytiin läpi toteutuksen kaupallisia ja teknisiä asioita. Tilaajan näkökulmasta haettiin parasta toteutusmallia ja -kumppania ja valinta kohdistui Hartelaan laatu- ja hintapisteytyksellä.
“Hartela on toteuttanut aiemminkin TYKS:n alueella hankkeita Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirille. Olemme vakuuttuneet projektinjohdon osaamisesta ja että he osaavat toteuttaa monimutkaisen ja vaativankin kohteen. Hartelan yhtenä roolina on ollut yhteensovittaa ja koordinoida lukuisat eri urakat ja saada ne aikataulutettua rakennusteknisesti yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Kumppanuus on tuonut lisäarvoa esimerkiksi hankinnoissa, jossa erilaiset kehitysehdotukset on käyty huolellisesti läpi yhdessä tilaajan ja urakoitsijoiden kanssa ja sitä kautta on saatu loppukäyttäjiä parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia ratkaisuja, kustannustehokkuus ja laatu huomioiden”, kuvailee VSSHP:n hankejohtaja Timo Seppälä.
Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.