Vehreä sijainti lähellä palveluita
Lahden Vahva-Jussin asuinalue sijaitsee lähellä laadukkaita palveluja, urheilupaikkoja sekä rauhaisaa luontoa. Lähellä sijaitsevat järvimaisemat ja rantareitit luovat myös omanlaisensa idyllisen tunnelman asukkaille.
Vahva-Jussin alueelle on avautunut uusi päivittäistavarakauppa, joka helpottaa alueen asukkaiden arjen tarpeita. Keskustan laajat palvelut, kaupat ja kulttuuritarjonta löytyvät parin kilometrin päästä, ja Launeen liikekeskittymälle on matkaa alle kolme kilometriä.
Länsiharjun ala-asteelle on turvallinen vain 100 metrin matka ja Salpausselän yläasteelleelle pyöräilee kätevästi jo viidessä minuutissa. Lahden useat lukiot sijaitsevat keskustassa. Matka Lahden uudelle yliopistokampukselle sekä LAB -ammattikorkeakoululle taittuu hujauksessa linja-autolla tai vaikka pyöräillen alle 20 minuutissa.
Lahti sijaitsee monien liikenneyhteyksien solmukohdassa. Juna- ja kaukoliikenteen linja-autoyhteyksien keskuspaikalle, Lahden Matkakeskukselle kävelee alle vartin Vahva-Jussin asuinalueelta. Matkakeskukselta löytyy myös liityntäpysäköintipaikkoja, joiden määrää kaupungin tavoitteena on lähivuosina lisätä. Voit jättää polkupyörän tai auton matkakeskukselle ja jatkaa matkaa muualle Suomeen joukkoliikenneyhteyksillä.
Vahva-Jussilta on sujuvat maantieyhteydet niin Helsingin, Riihimäen ja Tampereen suuntaan kuin myös Jyväskylään ja Kouvolaan. Silmusta hurautatkin hetkessä kehätielle ja valtäväylille. Helsinkiin ajomatkaa on alle puolitoista tuntia ja Vantaalle ehdit noin tunnissa.
Vahva-Jussin läheisyydestä löydät runsaasti vaihtoehtoja monipuoliseen liikkumiseen. Lahden Urheilukeskuksen stadion, monet liikuntahallit ja Salpausselän harjumaastojen ulkoilureitit ovat noin 1,5 km päässä. Täällä voit harrastaa monenlaisia palloilulajeja, yleisurheilua, uintia kuin myös jääkiekkoa. Kesäisin Urheilukeskuksella toimii maauimala, ja talvisin se palvelee talviurheilun solmukohtana.
Urheilukeskuksen vieressä sijaitsee Vesijärven ranta-alue, jonne voit tehdä kotoa vaikka mukavan pyöräretken. Täällä pääset irtautumaan arjesta järvimaisemien äärellä. Voit nauttia alueen ravintolatarjoamasta, ja ehkäpä myös jäätelökioskin jäätelö. Sibelilustalolla järjestetään monenlaisia tapahtumia kuten konsertteja, seminaareja ja esityksiä tanssista stand upiin. Vahva-Jussin Silmusta matkaa Vesijärven rannalle kertyy vain parisen kilometriä.
Radiomäen urheilukenttä sekä Tiirismaan ulkoilumaastot ovat Vahva-Jussin asuinalueen vieressä radan toisella puolella. Arjessa on helppo käydä virkistäytymässä Mytäjäisten uimarannalla, joka on vain 700 metrin päässä. Suosittu Launeen Keskuspuisto on myös aivan Vahva-Jussin vieressä.
Täältä löytyvät niin Sorsalampi, Arboretum, minigolfrata, skeittikenttä, parkour-puisto kuin myös koirapuisto. Monet lapset viihtyvät Launeen Perhepuiston liikennekaupungissa, leikkikentällä sekä läheltä löytyvällä kotieläintilalla, jossa voi tutustua pörröisiin kavereihin. Alueen laidalla sijaitsevat myös mm. padelkeskus, keila- ja jäähalli.
Vahva-Jussissa elämän leppoisuus ja kaupunkielämän palvelutarjonta sulautuvat yhteen muodostaen idyllisen elinympäristön.
Alueen historia alkoi vuonna 1950, kun saksalaissyntyinen Peter Starckjohann perusti Lahteen maan ensimmäisen itsepalveluperiaatteella toimivan rautakaupan. Viipurista talvisodan karkottama Starckjohann siirtyi Pietarsaareen ja sen jälkeen Lahteen. Hän päätti asettua kaupunkiin todettuaan sen muita vaihtoehtoja kasvuhakuisemmaksi. Lahdessa hän laajensi vähitellen paisunutta konsernia rakennuttamalla 1970-luvulla Mytäjäisiin uuden pääkonttorin. Samalla pihalla oli pitkään myymälä.
Entisestä rautakauppakonsernin alueesta rakentuu vähitellen noin tuhannen asunnon moderni esikaupunkikeskus. Suunnitelmissa on luoda monimuotoinen ja tyylikäs asuinympäristö, josta löytyy sopivia asumisratkaisuja niin leppoisia eläkepäiviä, aktiivista perhe-elämää kuin hektisiä opiskeluvuosia viettävillekin. Esimerkiksi Vahva-Jussin puistoalueesta löytyy virikkeitä kaikille alueen asukkaille arkipäivien iloksi ja aurinkoisten kesäpäivien ratoksi, iästä riippumatta.
Olemme rakentaneet Lahden Vahva-Jussin alueelle yhdeksän asuinkerrostaloa ja päivittäistavarakaupan sekä tulemme rakentamaan vielä 9 kerrostaloa. Suuri alue mahdollistaa asumismuotojen monipuolisen tarjonnan: Vahva-Jussista löydät kotisi, etsit sitten omistus-, asumisoikeus-, ikääntyneiden vuokra-asumista tai vuokra-asuntoa. Alueen pysäköinti on osin kerrostalojen pihoilla sijaitsevilla maantasopaikoilla ja osin alueelle rakentuvissa kahdessa pysäköintirakennuksessa. Pysäköintirakennukset rakennetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe on käynnissä.
Puistoalue on puoliksi valmis, rakentamattomaan osaan on tulossa leikkipaikka sekä nurmialue istutuksineen. Koko alueen rakentuminen ajoittuu ajalle 2019-2030.
Alueen ensimmäiset omistusasunnot Asunto Oy Lahden Vahva-Jussin Silmun kodit ovat valmiita ja kaikilla asunnoilla on omistajansa.
Luonnos Vahva-Jussin alueen kehittymisestä
Vehreä sijainti lähellä palveluita
Viihtyisät ulkoilualueet lähes kotioven takana
Lähiöelämä ja kaupunkiasuminen yhdistyvät idyllisellä tavalla
Päijät-Häme
41 asuntoa
2-4 huonetta
37,5-102,5 m2
Vapaana 0 kotia
Lahti, Asemantausta
Lahden Vahva-Jussi kehittyy huimaa vauhtia viihtyisäksi asuinalueeksi. Alueen monipuolinen asuntotarjonta varmistaa, että koti alueelta löytyy mahdollisimman monelle.
TUTUSTUSivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.