Ensiasunnon ostajan ABC

Mitä ensiasunnon ostajan kannattaa ottaa huomioon? Onko nyt hyvä aika ostaa? Miten uudiskohde ostetaan? Asiantuntija neuvoo sinua kohta kohdalta.  

 

Ensiasunnon ostaja on isojen päätösten äärellä ja prosessiin liittyy paljon selvitettäviä asioita. Halusimme helpottaa sinua ja rakensimme OP Uusimaan myyntijohtaja Aapeli Laitisen kanssa sinulle selkeän polun, jota etenemällä tiedät, miten uudiskohteen ostaminen onnistuu aina säästämisestä kauppojen tekoon.  

 

Mitä etua ensiasunnon ostamisesta on?

 

Pitkällä aikavälillä asunnon omistaminen on taloudellisesti kannattavaa. Kun lyhennät lainaa pankille, kerrytät samalla varallisuutta itsellesi. Kun asut vuokralla, rahasi katoavat vuokranantajan taskuun”, Laitinen sanoo.  

 

Hän lisää, että toki omistusasumisen kannattavuus riippuu myös siitä, millä sijainnilla asut ja millaisessa talossa asut. 

 

Ensiasunnon ostaja saa myös muita rahallisia etuja. Jos olet alle 40-vuotias ensiasunnon ostaja et joudu maksamaan varainsiirtoveroa. Varainsiirtovero on asunto-osakkeissa kaksi prosenttia ja kiinteistöissä neljä prosenttia. 

ASP-tili vs. itse säästetty käsiraha. Miten käsiraha kannattaa säästää?

 

Ensiasunnon ostamiseen tarvittavan käsirahan säästämiseen on monia vaihtoehtoja, kuten asuntosäästöpalkkiotili eli ASP-tili, rahastosijoittaminen tai tavallisen säästötilin kartuttaminen. 

 

ASP-tilille säästetään 10 prosentin käsiraha vähintään kahden vuoden aikana. Tilin voi avata 15-44-vuotiaana. Kun tarvittava summa on säästetty ja lainansaannin muut ehdot täyttyvät, pankki voi myöntää ASP-lainan, jonka laina-aika on enintään 25 vuotta. ASP-tilille maksetaan yhden prosentin talletuskorkoa vuosittain ja sen lisäksi neljän prosentin lisäkorko säästämisen aloitusvuodelta ja sen jälkeen enintään viideltä vuodelta, kun ASP-lainan ehdot täyttyvät ja nostat lainan. 

 

Vuoden 2023 alusta moni asia ASP-säästämisessä muuttui. Säästämisen yläikäraja nousi 39 vuodesta 44 vuoteen. Kahden asuntosäästäjän yhdessä hankkiman asunnon ASP-lainan enimmäismäärää korotettiin 50 prosentilla. Lisäksi kuluton valtiontakaus lainalle nousi 50 000 eurosta 60 000 euroon. Laitisen mukaan se mahdollistaa monelle ostajalle sen, että valtiontuen ja asunnon vakuusarvon lisäksi ei välttämättä tarvita enää lisävakuuksia ja pariskunnille mahdollistuu arvokkaammankin asunnon ostaminen kasvukeskuksesta, jossa hintatasot ovat korkeammalla. 

 

ASP-lainaan saa valtion korkotuen, joka tarkoittaa sitä, että jos korko nousee yli 3,8 %, valtio kustantaa 70 prosenttia ylimenevästä osasta seuraavan 10 vuoden ajan.  

 

“Tämä etu on nykyisessä korkomaailmassa erittäin konkreettinen turvaten talouden muutoksia lainan kanssa tulevina vuosina”, Laitinen sanoo. 

 

ASP-tili ei kuitenkaan velvoita sinua ottamaan ASP-lainaa, vaan tilin voi halutessaan purkaa ja neuvotella pankin kanssa normaalista asuntolainasta. 

 

“ASP on hyvä ja järkevä, mutta toisinaan mahdollisesti kankea ratkaisu. Jos asunnon ostaa ilman ASP-tiliä, asuntolainan korkokattoa sekä laina-aikaa voidaan useimmiten räätälöidä vapaammin/enemmän”, Laitinen muotoilee. 

 

Jos asuntolainaan tarvittavan käsirahan säästää tavalliselle tilille tai rahastoon, ensiasunnon ostajan käsirahan suuruus tulee olla vähintään 5 prosenttia. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että pankit tyypillisesti haluavat lisävakuuksia. Ostettavan asunnon vakuusarvo on yleensä 70 prosenttia, joten lisävakuutena voidaan käyttää pankkien tarjoamia maksullisia vakuuksia tai toisen henkilön, kuten sukulaisen, omaisuutta. 

 

Milloin ensiasunto on hyvä aika ostaa?

 

Nyt asuntokaupoilla on ostajan markkinat ja valittavissa on runsaasti erilaisia asuntoja. 

 

“Vastavirtaan uiden useimmiten saatetaan tehdä jopa parhaat kaupat”, Laitinen vinkkaa. 

 

Hän kuitenkin huomauttaa, että asuntomarkkinoillakin muutokset voivat olla nopeita suuntaan tai toiseen. Asuntojen hinnat eivät kuitenkaan yleensä sukella vuosikausia. 

 

Eli voivatko hinnat jopa nousta ensi vuonna? 

 

“Asuntomarkkinoilla vaikuttaa olevan ostajia jo enemmän liikkeellä”, hän sanoo ja jatkaa: 

 

“Oman asunnon ostaminen on aina järkevää, kun sille on selkeä tarve. Jos miettii, että onko juuri nyt oikea hetki, niin kyllä, jos tarve on olemassa. Jos odottaa puolen vuoden tai vuoden päähän, markkina voi olla ihan muuta kuin nyt tai mitä olimme ennakoineet.” 

Millainen ensiasunto kannattaa ostaa? 

 

Aloita asuntoihin ja alueisiin tutustuminen hyvissä ajoin. Selvitä, minkä hintaisia asuntoja sinun tarpeisiisi löytyy. Tutki asuntolainalaskurilla, millaiseen asuntoon sinulla on varaa. Jääkö sinulle lainanlyhennysten, korkojen ja kiinteiden asumiskulujen jälkeen elämiseen ja säästöön riittävästi rahaa? 

 

“Vanhemmassa asunnossa ja yhtiössä voi olla remonttitarpeita. On tärkeä selvittää etukäteen, miten taloyhtiö on niihin varautunut ja miten itse varaudut, sillä yllättäviä tilanteita voi tulla eteen. Uudiskohteissa suuria remontteja ei lähtökohtaisesti ole vuosiin näköpiirissä, joten ensiasunnon ostajalle se tarjoaa huoletonta asumista”, Laitinen vertaa. 

 

Pohdi myös, ostatko velatonta vai yhtiölainallista asuntoa. Jos ostettavassa kohteessa on yhtiölainaa, voit mahdollisuuksien mukaan maksaa sen omalla asuntolainalla kerralla pois tai maksaa sitä rahoitusvastikkeena, joka peritään yhtiövastikkeessa asunnon omistajilta. 

 

“Kannattaa laskea molempien vaihtoehtojen kuukausittaiset kulut ja miettiä, olisiko kannattavampaa, että yhtiölaina olisi omassa velkapussissa, jolloin voit räätälöidä tarkemmin omaa lainanhoitokykyä. Henkilökohtaiseen lainaan voit esimerkiksi hakea lyhennysvapaata, korkosuojata sen tai turvata lainanmaksua vaikkapa työttömyyden varalta. ”, Laitinen sanoo. 

 

On myös hyvä pohtia asunnon jälleenmyyntiarvoa, johon vaikuttaa muun muassa asunnon sijainti. Onko alue kehittyvä tai pysyykö se samanhenkisenä, jonka kautta asunnon arvo säilyy? Jos elämäntilanne muuttuu ja asunnon haluaa vuokrata, hyväkuntoinen asunto kiinnostavalla sijainnilla on hyvä valinta. 

 

Miten lainatarjouksen saa? 

 

Asuntolainaa voi hakea verkossa. Hakemuksessa pitää kertoa henkilötietojen lisäksi tulot, menot, velat ja varallisuus. Lainahakemuksen perusteella sinut kutsutaan lainaneuvotteluun, ja tämän pohjalta pyritään rakentamaan lainatarjous yhteisen keskustelun ja toiveiden pohjalta. Lainatarjous on tyypillisesti voimassa kolme kuukautta. Kun olet saanut lainatarjouksen, se kannattaa toki kilpailuttaa muutamassa pankissa, ja lopuksi valita saaduista tarjouksista sinulle sopivin. 

 

Kun olet saanut lainatarjouksen, on tärkeää keskustella pankkitoimihenkilön kanssa siitä, millaisesta asunnosta voit lainatarjouksen perusteella tehdä tarjouksen vai onko siinä joitain erityishuomioita.  

 

Milloin voin alkaa käydä asuntoesittelyissä? 

 

Asuntoihin kannattaa alkaa tarkemmin tutustumaan heti kun koet asunnon hankinnan tulevan ajankohtaiseksi. Asuntoihin, alueisiin ja asuntomarkkinaan kannattaa tutustua rauhassa ja ajan kanssa.  

 

Uudiskohteen esittelyssä voit tutustua kohteen suunnitelmiin ja piirroksiin, mikäli rakennus ei ole vielä valmistunut. Tällöin voit myös päästä itse vaikuttamaan uuden kotisi sisustusmateriaaleihin ja ilmeeseen, Hartelan asuntomyyjät kertovat. 

 

Jos olet ajoissa liikkeellä, uudiskohteessa asunnon voi varata jo ennakkomarkkinoinnin aikana. Ykkösvaraajalle tulee tyypillisesti maksettavaksi pieni varausmaksu. Mikäli mielesi muuttuu, voit vielä perua varauksen ennen sitovaa asuntokauppaa, ja saat varausmaksun takaisin.  

 

Jos mieluisassa asunnossa on jo varaus, voit asettua varausjonoon. Lopullisesti jonot lähtevät purkautumaan viimeistään myyntivaiheessa, jolloin täytyy tehdä sitova ostopäätös. 

 

Rakenteilla olevan uudiskohteen myyntihinta maksetaan erissä rakentamisen aikana. Valmiin uuden asunnon kaupassa kauppahinta taas maksetaan kerralla kaupanteossa. Etenkin rakenteilla olevissa kohteissa asuntojen hinnoista ei välttämättä neuvotella. Kysy asioista tarkemmin asuntomyyjältä, he auttavat mielellään! 

 

Mitä sitten, kun päätös asunnon ostosta on tehty? 

 

Kun sinä ensiasunnon ostajana ja myyjä olette hyväksyneet kaupan yksityiskohdat molemmin puolin, ota yhteys pankkiisi, jossa olette neuvotelleet asuntolainaan liittyvät asiat. Pääsette sopimaan kauppojen teosta, jotka voidaan hoitaa joko digitaalisesti, paikan päällä pankissasi tai asuntomyynnin toimistossa. Pankki hoitaa kaikki kauppaan liittyvät käytännön asiat, kuten lainan nostamisen ja rahojen siirron, eikä sinun tarvitse huolehtia niistä. 

 

Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen olet ensiasunnon omistaja. Onnea! 

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.