1954 hankittiin Hartelaan ensimmäinen torninosturi

01.01.1954

Kun Suomi oli saanut maksettua kaikki sotakorvauksensa vuonna 1952 oli rakennusalallakin vihdoin mahdollista alkaa koneistamaan ja kehittämään työntekoa yhä teollisempaan suuntaan. Ensimmäiset uudet koneet, joita työmaille tuli olivat ”vinssit” eli lavahissit, raudankatkaisukoneet, isommat betonimyllyt ja laahakauhat. Ensimmäinen torninosturi saatiin Turun Saippuan työmaalle vuonna 1954. Tämä oli yksi merkittävimmistä edistysaskelista vaikka sen nostoteho oli vaatimaton ja toimintavarmuus aluksi vähän sään mukainen. Myös niiden kokoamiseen kului runsaasti aikaa. 1950-luvun loppuun mennessä olivat rakentajien ammattitaito ja rakentamisen tuottavuus parantunut merkittävästi.

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.