Jukka Viikilän juhlapuhe 75-vuotiaalle Hartelalle ja 100-vuotiaalle Suomelle

Finlandia-palkitun kirjailija Jukka Viikilän juhlapuhe 75-vuotiaalle Hartelalle ja 100-vuotiaalle Suomelle Logomossa 31.8.2017.

—

Arvoisa juhlaväki,

Tänään vietämme yhden Suomen merkittävimmän rakentajan 75-vuotisjuhlia.

Hartelan tarina ulottuu pitkälle suomalaisen rakennusteollisuuden historiaan, mutta aion puheessani piipahtaa vieläkin kauempana.

”Ystävällisintä mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki”

Näin toteaa fiktiivinen Carl Ludvig Engel käydessään Pohjanmaalla tapaamassa kellomestari Könniä.

Suhteeni Engeliin on läheinen. Olen kirjoittanut hänen elämästään kuunnelman sekä Finlandia-palkitun romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista.

Romaania luonnehtisin kuvitelmaksi arkkitehdin sisäisestä maailmasta.

Sitaattini ovat siis fiktiota, mutta kuvittelun lähde on tosiasioissa.

Tänään, ja yleisemminkin tuntuu luontevalta katsoa suomalaisuutta ja varsinkin suomalaista rakentamista juuri Engelin silmin.

Hänen tarinansa lähtö on kuin sadusta: Engel sai rakentaakseen kokonaisen kaupungin. Helsinki oli julistettu vastikään perustetun suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi ja Engel oli valittu sen rakentajaksi. Myöhemmin, saatuaan intendentinkonttorin johtajan viran, hän vastasi koko Suomen rakentamisesta.

Alkuun kaikki tuntui mahdottomalta.

Kun Engel saapui Berliinistä Suomeen keväällä 1816, hän kutsui Suomea karhujen maaksi.  Suomi oli kylmempi ja pimeämpi takapajula kuin mitä hän oli osannut kuvitella. Kuuden vuoden urakan jälkeen hän oli valmis palaamaan Berliiniin, sivistyksen pariin, mutta keikkatyö Suomessa venyi lopulta koko hänen elämänsä mittaiseksi.

Engelin tarina voidaankin nähdä sopeutumisena suomalaisen rakentamisen ehtoihin ja luonteeseen. Sen idean ja omalaatuisuuden löytämisenä.

”Ystävällisintä mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki”

Tämän Engel toteaa pohjanmaan lakeuksilla, kellonhakureissulla, jossa hän kokee olevansa turvaton, ihminen paljaassa maisemassa ilman mahdollisuutta piiloutua tai olla omissa oloissaan.  

Rakentamisen mieli kirkastuu hänelle laukeudella: kaupungin merkitys on siinä, että se mahdollistaa molempien, yksinolon ja yhteisöllisyyden rinnakkaisen toteutumisen. 

Myöhemmin Engel luonnehtii kaupungin olemusta seuraavasti:

”Kaupungin rakentaja luottaa aina siihen, että osan kaduista ihmiset kulkevat ajatuksissaan, eivätkä koskaan kirkkaasti hahmota kaupungin kokonaisuutta. Jossakin aina puretaan jotakin tai rakennetaan. Siis heidän muistissaan ja mielessään, joka on tosiasiallisesti se paikka mihin kaupunki rakennetaan.”

Huomaatte ehkä että taipumuksemme, sekä minun että puolikuvitteellisen arkkitehdin, ei ole puhua aiheesta kovin konkreettisesti, vaan ikään kuin sen runollisia ulottuvuuksia painottaen. Näin voi käydä kun kutsuu juhlapuhujaksi kirjailijan.

”Kaikkialla on niin läpipääsemättömän kylmä, että sytyttämällä kynttilän teen vain pimeän näkyväksi ”

Näin Engel kirjoittaa alkuvuosinaan. Silti juuri kylmästä ja pimeästä tuli hänen luovuutensa lähde.

Sopeutuminen Suomeen näkyi monina talvirakentamisen innovaatioina ja erityisenä kekseliäisyytenä lämmitysjärjestelmien kehittelyssä.

On koomista, että lämpimän maan rakennusmestari keskitti ylenmäärin aikaansa juuri lämmityslaitteisiin.

Omaan puutarhaansa hän loi kaakeliuunein lämmitettävän kasvihuoneen, jossa saattoi ensimmäistä kertaa näillä leveysasteilla saada etelän kukkia talvehtimaan.

Engel ymmärsi jotakin tärkeää suomalaisesta asumisesta: juuri talvi on vuodenaika, joka määrittää suomalaista asumista parhaiten. 

Missään ei ole asumuksen tarve niin suuri kuin kylmässä maassa. Ja missään asuminen ei ole niin tiheää ja merkityksellistä. Suomalainen kotoisuus syntyy sisä- ja ulkotilan dynamiikasta: mitä kylmempää ulkona on, sitä todellisemmaksi sisätilat muuttuvat.  Lämpimissä maissa tämä raja on häilyväinen tai joskus lähes olematon.

Ranskalaista filosofia Gaston Bachelaria lainatakseni: ”Eikö viehättävä asunto tee talvesta runollisemman, ja eikö talvi toisaalta kasvata asunnon runollisuutta.”

Paitsi talvirakentaja, Engelistä tuli kylmyyden innoittamana myös sisätilojen arkkitehti, seikka jota loisteliaiden fasadien tekijästä ei juuri tiedetä. Lopulta hän piti interiöörejä vaikuttavimpina teoksinaan.

Kaikkea ei sentään ilmasto määrittänyt. Koomisena yksityiskohtana mainittakoon lämpimien maiden asemakaavaihanne, jossa kadut vedettiin suoraan mereltä syvälle kaupunkiin, koska viileän merituulen haluttiin vilvoittavan kuumia keskustoja.

Suomen pakkasissa vaikutus ei ollut kuitenkaan alkuperäisen ajatuksen mukainen.

”Haluaisin rakentaa Helsinkiin jotakin ennennäkemätöntä, joka olisi heti kaikkien omaa. Tämä voisi olla onnistuneen julkisen rakennuksen määritelmä.”

Engel luopui haaveistaan rakentaa Euroopan keskuksiin ja hyväksyi sen, että hänen rakennuksistaan ei tulisi maailmankuuluja.

Tämäkin oli osa sopeutumista maamme oloihin. Periferiassa hän omistautui vain työlleen ja palvelemaan asiakkaitaan.

Hän kirjoittaa:

”Minun ammatillinen toiveeni on päästä niin kauas omista taipumuksistani, että jonakin päivänä tulen ylistäneeksi omaa rakennustani muistamatta, että olen sen itse suunnitellut.”

Ja lopulta, kun puhutaan ihmisten tarpeiden kuuntelemisesta, ja siitä missä rakentamisessa pohjimmiltaan on kyse, hänen ajatuksensa saa teologiselta kalskahtavan kiteytyksen:

”Rakentaminen on oikeastaan vain valaisemista.”

Engelin ajoista paljon on muuttunut. Silti kymmenet elleivät sadat hänen työnsä ovat yhäkin osana Suomen uljaimpia kaupunkiympäristöjä.

Engel kirjoittaa:

”Kirkkojen lisäksi Intendentinkonttori sirottelee suuriruhtinaskuntaan kouluja, sairaaloita, vankiloita, pappiloita, kartanoita, raatihuoneita, lääninhallituksia, tullikamareita ja majakoita. Nekin ovat lehtiä suuresta puusta, Keisarin puusta, josta tuuli vie hyvää makua ja sivistystä syvälle metsien sekaan.”

Viimeisen merkinnän kautta, jossa fiktiivinen Engel ymmärtää kaupungin jatkuvasti uusiutuvana, kerroksellisena ja elävänä organismina, haluan toivottaa Hartelalle, kaupunkien rakentajalle samassa suomalaisen rakentamisen ketjussa, jonka lenkki Engelkin on, onnea ja menestystä.

”Kaupunki nousee. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, ei ääntä erota purkamisen äänestä. Tai kun rakennusta puretaan, se kuulostaa korvaani rakentamiselta.”