Robotti-Pena tuli taloon

31.05.2019

 

Saimme uuden todella tehokkaan työkaverin talouden palvelukeskukseen. Rekrytoimme Pena-nimisen ohjelmistorobotin, jonka työnkuvaan kuuluu muun muassa alv-tilien täsmäyttäminen ja kassavirta-raportin täydentäminen. Neljän eri yhtiön päivittäinen alv-tarkastus vie Penalta vain muutamia minuutteja, eikä yksikään virhe jää häneltä huomaamatta. Fyysisesti Penaa ei näy muuten kuin koneen näytöllä ja sähköpostiin kilahtavien päivittäisten raporttien muodossa.

 

Ohjelmistorobotiikka jäljittelee ihmisen toimintaa ja simuloi ihmisen tapaan hiiren klikkauksia ja näppäimistön syötteitä. Se soveltuu erityisesti rutiininomaisten työtehtävien automatisointiin, joissa suorituksen vaiheet voidaan ohjeistaa täsmällisesti. Ohjelmistorobotille voi myös opettaa jonkin verran itsenäistä päätöksentekoa.

 

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.