Ukonkannu

01.01.1990

Hartela-yhtiöihin kehittyi vähitellen oma ”Teräsmies-kilpailu” eli Ukonkannukisat. Lajeina olivat hiihto, suunnistus ja uinti, joista uinti on myöhemmin jäänyt pois. Eri tulosyksiköt kilpailevat siinä keskenään 10-jäsenisin joukkuein.

 

Tämän vuoksi väitettiinkin, että ainakin Helsingin Hartelaan pääsi töihin, kun työtä hakiessa asetteli ensin suksensa konttorin nurkkaan ja muisti pitää huolen siitä, että kaulasta roikkui kompassi, tukka oli märkänä ja uimahousut pilkistivät housuntaskusta. Ja pahimman työvoimapulan aikaan kerrottiin, että työpäälliköt väijyivät palkattavia rakennusmestareita suunnistuskilpailujen maalipaikoilla.

 


Helsingin suunnistajat syksyllä 2000

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.