Pääkaupunkiseudun RS-tuotanto

Pääkaupunkiseudun vahvuutena RS-tuotanto

 

Hartelalle yksi tärkeistä liiketoiminnan muodoista on RS-asuntotuotanto. Rakennusvaiheessa myytävät uudiskohteet ovat tehneet kauppansa erityisesti pääkaupunkiseudulla vuonna 2019. Hartela myi Helsingissä ja Espoossa yhteensä 214 asuntoa viime vuonna.

 

“Pääkaupunkiseudun asuntokohteemme ovat sijainneet halutuilla alueilla ja niiden asuntojakauma sekä hintataso ovat olleet kohdillaan. Markkinatilanne yleisesti ottaen on ollut myös positiivinen” kertoo Etelä-Suomen asuntomyyntipäällikkö Päivi Säviaho.

 

Helsingin Sompasaaressa, Jätkäsaaressa ja Kruunuvuorenrannassa Hartelan kohteet ovat sijainneet arvostetuilla paikoilla aivan meren läheisyydessä. Modernit kerrostalokohteet ovat myös tarjonneet nykyaikaisia mukavuuksia ja viehättäviä erityispiirteitä. Esimerkiksi Sompasaaren Pelagiaan rakentuu kattopuutarha ja Jätkäsaaren Potkuri kurkottelee pilviä 16 kerroksen korkeudessa.

 

Asuntopohjiin on panostettu ja niiden suunnittelussa on kuunneltu asiakasta. Kerrostaloihin on tuotu toiveiden mukaisesti perheasuntoja, jotka ovat olleet erityisesti Jätkäsaaressa hyvin suosittuja. Suosituimpien asuntojen joukossa olevia parvekkeellisia pieniä koteja on myös suunniteltu lähes kaikkiin kohteisiin.

 

Asiakasläheisyys on yksi arvoistamme ja olemme ottaneet sen huomioon myös kun suunnittelemme yhteisiä tiloja kohteisiimme.

 

“Uskon, että asiakkaat arvostavat sitä, kuinka olemme panostaneet pääkaupunkiseudun kohteissamme yhteisiin tiloihin. Tyylikkäästi sisustetut ja viimeistellyt kerhotilat on mietitty asukkaiden toiveita palveleviksi,” toteaa asiakkuusjohtaja Hanne Miettinen. “Ostaneet asiakkaat ovat itse saaneet äänestää heille mieluisamman vaihtoehdon kolmesta eri vaihtoehdosta jotka sisutussuunnittelija on heille suunnitellut. Näin yhteiset tilat ovat jo valmiiksi asukkaiden käytössä heidän muuttaessaan uuteen kotiin.”

 

Espoon Painiityn alueelle Hartela on rakentanut jo vuosia. Alueelta löytyy paljon tyytyväisiä asiakkaita, joka näkyy uusimmissa pientalokohteissa Kanttiinissa sekä Painiitynpuistossa. Kohteet ovat houkutelleet asukkaiksi jo aiemmin Hartelalta ostaneita.

 

Asuntomyynnissä juuri pääkaupunkiseudulla on huomioitu lisääntynyt kansainvälisten asiakkaiden määrä. Yhä useampi asuntokauppa tehdään englanniksi.

 

Meidän asuntomyyjämme ovat ottaneet hienosti huomioon myös englanninkieliset asiakkaamme. Englanninkielen koulutus rohkaisi ja auttoi myyjiä palvelemaan entistä paremmin asiakkaita, joille Suomen tapa tehdä asuntokauppaa voi olla hyvinkin erilainen kuin mihin ovat kotimaassaan tottuneet. Asiakkailtamme on tullut hyvää palautetta englanninkielisen asuntokaupan mahdollisuudesta,” huomioi Hanne Miettinen.

 

Jatkossakin Hartela rakentaa pääkaupunkiseudulla hyville sijainneille ja meren äärellekin on tulossa uusia kohteita.

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.