Hartelan vuosikertomus 2020

”Menestyimme haastavassa ympäristössä”

 

”Vuosi 2020 oli Hartelan kannalta menestyksellinen, huolimatta kevään suuresta epävarmuudesta, mikä liittyi koronan vaikutuksiin. Koronan seurauksena joidenkin projektien aloittaminen viivästyi, mikä näkyi liikevaihdon laskuna. Kokonaisuutena koronan vaikutukset tulokseen ja kassavirtaan jäivät kuitenkin kohtuullisen pieniksi. Vahvan tuloksen takana oli osaava ja motivoitunut henkilöstö, hyvä hankeportfolio sekä asuntojen hyvä kysyntä niin kuluttajien kuin sijoittajien taholta.

 

Erityisesti on ilahduttanut työmaiden positiivinen katekehitys, mikä kuvastaa työmaidemme hyvää hallintaa. Tappiotöistä päästiin eroon Lähipalvelukeskus Hertsin valmistumisen myötä, siinä valmistumisvaiheen ryntäyskulut olivat merkittävät. Konsernin velkarakenteen muutoksessa olemme saavuttaneet tavoitteen, jossa rahoitus kohdistuu käynnissä oleviin projekteihin ja vanhat taselainat saatiin vuodenvaihteessa lähes täysin lyhennettyä. Hartela keskittyy liiketoiminnassaan asuntojen tuottamiseen kuluttajille sekä sijoittajille, pitkää arvoketjua hyödyntävään kumppanuusrakentamiseen sekä perinteiseen urakointiin.

 

Vuosi oli kaikille meille hyvin poikkeuksellinen ja on vaatinut kaikilla työpaikoilla sopeutumista uusiin työtapoihin sekä käytäntöihin. Hartelassa siirryimme työmaita lukuun ottamatta lähes täysin etätyöhön. Työmaat ovatkin olleet erityisessä paineessa. Olemme pyrkineet sitä parhaamme mukaan helpottamaan –´kuitenkin niin, että viranomaisten ja itsemme asettamista koronarajoituksista on pidetty tiukasti kiinni.

 

 

Hartelan toimitusjohtaja Juha Korkiamäki seisoo rakennustyömaan edessä

Tapaturmataajuus miljoonaa työtuntia kohden parani edellisvuodesta, mutta jäimme asettamastamme tavoitteesta. Työturvariskien havainnointia mittaava TR-indeksi oli kuitenkin erittäin hyvä, ja Hartelassa onnistuttiin vähentämään vakavien tapaturmien määrää. Jatkamme määrätietoista työtä työturvallisuuden parantamiseksi. Hartelan asiakastyytyväisyys on hyvällä tasolla kuluttajille myydyissä asuntokohteissa. Asiakastyytyväisyyttä mitataan suositteluhalukkuudella eli niin sanotulla NPS-luvulla, joka vuonna 2020 oli 42,9. Vuotta aiemmin luku oli 37,9.

 

Toteutimme loka-marraskuussa mainetutkimuksen, jonka perusteella Hartelan maine on pysynyt hyvällä tasolla. 84 prosenttia asuntoasiakkaista ja yhteistyökumppaneista vastasi pitävänsä Hartelaa luotettavana kumppanina.

 

Hartela on päättänyt strategiset painopisteet tuleville vuosille. Liiketoiminnassa tulemme keskittymään Hartela-koteihin ja kumppanuusrakentamiseen. Hartela-kodit käsittää RS-kohteita kuluttajille sekä myös sijoittajille ja yleishyödyllisille yhteisöille toteutettavia asuntohankkeita. Kumppanuusrakentamisessa laajennamme rooliamme urakoinnissa hankekehitykseen, jolloin olemme tukemassa asiakasta jo projektin alkuvaiheessa, halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

 

Strategiaamme kuuluu myös tuottavuuden parantamisen sekä kestävän kehityksen ohjelmat, jotka antavat tukea sekä Hartela-kodeille että kumppanuusrakentamiselle.

 

Meillä on selkeä strateginen suunta, hyvä maantieteellinen asemointi, monipuolinen tilauskanta sekä asiakkaiden luottamus. Tästä on hyvä jatkaa!”

Järjestelmäuudistukset parantavat laatua ja tehokkuutta

Vuonna 2020 keskityimme kehitystyössä yhdenmukaistamaan toimintaa koko konsernin tasolla sekä luomaan entistä paremmat edellytykset tiedolla johtamiseen.

Lue lisää

Vastuullisuus

 

Vuonna 2020 nostimme kestävän kehityksen omaksi strategiseksi ohjelmaksi, osaksi strategiaamme. Perustimme tätä työtä varten KEKE-ryhmän, jossa on mukana niin ympäristötekniikan, talotekniikan, juridiikan kuin viestinnän ammattilaisia.

Johtoryhmä

Juha Korkiamäki toimitusjohtaja, CEO, Hartela-yhtiöt Oy
Matti Aho toimitusjohtaja, Hartela Etelä-Suomi Oy
Sanna Hiukkamäki kehitys- ja tietohallintojohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Hanna Kolehmainen toimitusjohtaja, Hartela Länsi-Suomi Oy
Hanne Miettinen asiakkuusjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Samppa Mäki-Patola henkilöstöjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Antti Mölsä lakiasiainjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Kalle Saarela hankintajohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Timo Suonsyrjä talousjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy
Markku Taskinen toimitusjohtaja, Hartela Pohjois-Suomi Oy

Hallitus

Puheenjohtaja: Kari Heinistö

Hallituksen varsinaiset jäsenet:
Maarit Hartela-Varkki
Hanna Hartela
Heikki Hartela
Petri Olkinuora
Antti Peltoniemi

Lataa tästä Hartela-yhtiöt Oy:n vuosikertomus tilinpäätös ja toimintakertomus 2020

  • Lataa

    Hartela-konserni Vuosikertomus 2020 (pdf)

    Lataa
  • Download

    Hartela Group Annual Review 2020 (pdf)

    Download

Tutustu myös  edellisten vuosiemme Vuosikertomuksiin

 

Vuosikertomus 2019

Vuosikertomus 2018

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.