Kehitystyö

Järjestelmäuudistukset parantavat laatua ja tehokkuutta

Vuonna 2020 keskityimme kehitystyössä yhdenmukaistamaan toimintaa koko konsernin tasolla sekä luomaan entistä paremmat edellytykset tiedolla johtamiseen. Uusimme toimintajärjestelmän ja taloudenhallintajärjestelmän sekä otimme käyttöön tietovaraston. Lisäksi loimme kehitystyöhön hallinnointi- ja seurantamallit, joilla pyrimme eheyttämään ja tehostamaan eri tahoilla tapahtuvaa kehitystyötä.


Toimintajärjestelmä auttaa hahmottamaan kokonaisuuden
Hartelan toimintajärjestelmä on pohja yhtenäiselle ja läpinäkyvälle toiminnalle koko konsernissa, eikä sen roolia voi siksi liikaa korostaa.Yhdenmukaiset toimintamallit mahdollistavat tehokkaan ja turvallisen toiminnan sekä luotettavan tiedonkulun jokapäiväisessä työssämme – niin rakennusprojekteissa kuin myös Hartelan sisäisissä prosesseissa. Yhteinen toimintajärjestelmä auttaa meitä varmistamaan, että lopputuotteemme ovat laadukkaita ja että pystymme tarjoamaan turvallisen työskentely-ympäristön henkilöstöllemme ja sidosryhmillemme.

 

Vuoden 2020 aikana uudistimme toimintajärjestelmää kuvaamalla toimintaamme kokonaisuuksina liiketoimintaprosessien avulla. Tämän kehitystyön kautta pyrimme parantamaan henkilöstön ymmärrystä toiminnan kokonaisuudesta sekä tarjoamaan heille paremmat mahdollisuudet vaikuttaa oman toimintansa lisäksi myös kokonaisuuden hallintaan. Kun ihmiset hahmottavat paremmin kokonaisuuden, he sitoutuvat vahvemmin yhteiseen tekemiseen, työstä tulee sujuvampaa, ennusteiden tekeminen on luotettavampaa ja lopputuotteen laatu paranee.

 

Uudistus tukee tiedolla johtamista

Toimintajärjestelmän uudistaminen edesauttaa myös tiedolla johtamista Hartelassa. Olemme määritelleet konsernitasolla yhtenäiset tavat siihen, mistä ja millaista dataa tuotamme eri prosesseissa ja miten seuraamme toimintaa. Yhtenäistämme ja automatisoimme raportointia, minkä seurauksena voimme olla varmoja datan laadusta ja analysointi on entistä nopeampaa ja tarkempaa. Toimintajärjestelmän muutos tukee niin ylimmän johdon päätöksentekoa kuin päivittäistä johtamista projektitasolla.

 

Uusi talousjärjestelmä tehostaa prosesseja

Jo päättyneessä Talouden pelisäännöt -hankkeessa selkeytimme talouden rakenteita, mikä tehostaa talousprosesseja ja auttaa meitä seuraamaan paremmin konsernin kannattavuutta. Tämä työ loi pohjan vuonna 2020 käynnistetylle talouden ERPhankkeelle, joka pitää sisällään talouden järjestelmävaihdoksen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa liiketoiminnalle reaaliaikaista ja lisäarvoa luovaa taloustietoa. ERP-hankkeessa me myös parannamme talousprosesseja edelleen viimeisimmän teknologian avulla.

 

Uuden taloudenhallintajärjestelmän myötä Hartelaan tulee yhdenmukainen toimintamalli niin perustietojen, projektien talouden hallinnan, raportoinnin kuin muunkin informaation osalta. Lisäksi toimintaan saadaan tehokkuutta, kun monet manuaaliset toimenpiteet automatisoituvat. ERP-hankkeella luomme yhtenäiset taloudenhallinnan pelisäännöt niin projekti-, yhtiö- kuin konsernitasolla.

 

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.