Rakennusliikkeenä vaikutamme tiiviisti yhteiskuntaan toteuttaen monipuolisesti erilaisia hankkeita. Vuonna 2021 valmistui mm. T3-sairaalahanke Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille. Käynnissä oli myös sädehoitoyksikkö Oulun yliopistolliselle keskussairaalalle, veripalvelukeskus SPR:lle, useita kouluhankkeita sekä hankkeita lääke- ja energiateollisuudelle. Asuntoja vuonna 2021 valmistui yhteensä 936 kappaletta, joista ARA-tuotannon osuus oli 36 %.
Hartelan henkilöstön määrä vuoden 2021 lopussa oli 559 henkilöä keski-iän ollessa 43 vuotta. Naisten osuus koko henkilöstöstämme oli 23 % ja johtajista sekä ylemmistä toimihenkilöistä 37 %. Henkilöstön palvelusaika on keskimäärin 8 vuotta toimihenkilöiden osalta ja 10 vuotta työntekijöiden osalta.
Teemme jatkuvasti työtä työturvallisuuden parantamiseksi
Toimintamme itsestään selvä lähtökohta on, että jokainen toimipisteissämme ja työmaillamme työskentelevä henkilö pääsee työpäivänsä jälkeen terveenä kotiin. Tämä tavoite ei valitettavasti kuitenkaan toteutunut, emmekä saavuttaneet positiivista kehitystä tapaturmataajuudessa edellisvuoden tapaan. Omalle henkilöstöllemme sattui vuoden aikana 21 työtapaturmaa kun edellisenä vuotena määrä oli 14. Tapaturmataajuus vuonna 2021 oli 23,6. Poissaoloihin johtaneista tapaturmista 48 % johtui liukastumisista ja kompastumisista. Vakavia, yli 30 päivää sairauspoissaoloa aiheuttaneita työtapaturmia sattui 1.
Tutkimme kaikki työtapaturmat ja läheltä piti -tilanteet järjestelmällisesti, ja pyrimme löytämään tapahtumien juurisyyn sekä toteuttamaan toimia vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi. Vuonna 2021 läpikävimme ja viestimme laajasti yhteistyökumppaniemme sekä alan yhteisöjen kanssa erityisesti elementtirakentamiseen liittyviä läheltä piti -tapauksia. Haluamme olla edelläkävijöitä siinä, että työturvallisuuspoikkeamista puhutaan ja viestitään avoimesti koko rakennusalalla.
Vuonna 2021 turvallisuushavaintoja tehtiin työmaillamme 13406 kappaletta, nousua edellisestä vuodesta oli noin 1200 kappaletta. Panostimme vuoden aikana myös työtehtäväkohtaisten riskiarviointien (TTS) laadintaan, ja arvioimme niiden laatua sisäisillä auditoinneilla. Lisäksi kehitimme työturvallisuusjohtamisen mittareitamme visuaalisemmaksi ja koulutimme esimiehiä niiden käyttöön.
Yksi merkittävä ennakoivan työturvallisuustoiminnan työkaluistamme on turvallisuushavaintojen tekeminen.
Vuonna 2021 osallistuimme Rakennusteollisuuden Vaikuttava työmaaperehdytys -hankkeeseen. Olemme myös mukana hankkeessa, jossa arvioidaan kvartsialtistumista rakentamisessa sekä selvitetään pölyntorjuntatoimien vaikutusta altistumiseen.
Koronasta huolimatta henkilöstömme voi hyvin
Vuonna 2020 alkanut koronapandemia oli läsnä toiminnassamme myös vuonna 2021. Henkilöstömme toimi poikkeusoloissa terveysturvallisesti ja vastuullisesti, ja liiketoiminnan toimintamahdollisuudet säilyivät hyvinä koko vuoden. Työmaamme ovat olleet käynnissä koko pandemian ajan, ja kesän jälkeen myös toimistoilla työskentelevät pääsivät käynnistämään lähitapaamisia ja koulutusohjelmia. Hartelassa koko henkilöstöllä on käytössä Laaja Terveysturva, joka kattaa vapaa-ajan tapaturmat sekä sairauskuluvakuutuksen. Henkilöstömme mielen hyvinvoinnin tukeminen on luonteva osa työterveyshuoltoamme.
Koronapandemian pitkittymisen vaikutukset työskentelyolosuhteisiin sekä työn ulkopuoliseen elämään ovat yleisesti ottaen yhteiskunnassamme saattaneet vaikuttaa ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämän vuoksi olemme vahvistaneet myös Hartelassa työterveyden psykoterapiapalveluita matalan kynnyksen mielen hyvinvointipalveluilla. Aloitimme vuoden 2021 alussa yhteistyön kumppanin kanssa, joka tarjoaa henkilöstöllemme tarvittaessa nopeasti ja ennaltaehkäisevästi tukea mahdollisiin arjen ja poikkeusolojen kuormitustilanteisiin. Palvelu on saanut paljon positiivista palautetta henkilöstöltämme. Koronan aikana uudet työn tekemisen tavat ovat tulleet osaksi arkeamme. Tuotantomme edellyttää henkilöstön läsnäoloa työmaillamme, mutta muilta osin käytössämme on monipaikkatyön periaatteet, jotka luovat puitteet joustavalle työkulttuurille.
Anonyymi ilmoituskanava väärinkäytösepäilyille
Euroopan parlamentti on hyväksynyt niin sanotun whistleblowing-direktiivin, joka velvoittaa yli 50 henkilön yritykset ja organisaatiot tarjoamaan anonyymin kanavan väärinkäytösepäilyjen ilmoittamiseen. Tarkoituksena on tukea väärinkäytösten ilmituloa, sekä korruption ja petosten torjuntaa. Hartelassa on ollut käytössä whistleblowingirektiivin vaatimukset täyttävä ilmoituskanava vuodesta 2020 alkaen. Palvelu takaa, että kuka tahansa hartelalainen tai kolmas osapuoli voi anonyymisti ilmoittaa havaitsemistaan tai epäilemistään väärinkäytöksistä siten, että ilmoitetun havainnon selvittämisprosessi suoritetaan vuorovaikutteisesti ilmoituksentekijän kanssa.
Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.