Asunto Oy Vantaan Myyrin Tähti

Sinun näköisesi uusi Myrtsi

 

Asunto Oy Vantaan Myyrin Tähti uudistuvan Myyrmäen ytimessä on tehty sinulle, joka arvostat mukavaa arkea. Aivan uudessa, huolettomassa ja viimeisen päälle viihtyisässä kodissa voit keskittyä olennaiseen. Kahvihetkiin lasitetulla parvekkeella, kivoihin kohtaamisiin naapureiden ja ystävien kanssa alakerran ravintolassa. Niin yhdessäoloon, päivänokosiin kuin myös lasten iloon leikkipaikalla yhtiön toisen kerroksen kattopihalla.

 

12-kerroksinen Myyrin Tähti on yksi Myrtsin aivan uuden keskustakorttelin uusista maamerkeistä. Siellä asut modernissa ja laadukkaasti rakennetussa kaupunkikodissa yhteisölliseksi rakentuvan Ruukkutorin laidalla. Keskellä kaikkea – keskellä elämää.

 

Myyrin Tähden energialuokka on B2018. Asunnot ovat valmistuneet 15.3.2024. Yhtiö on rakennettu omalle tontilleen.

Huom! Myyrin Tähden parvekenäkymät perustuvat kevään 2022 näkymiin ja suunnitelmiin, eivätkä välttämättä vastaa lopullista toteutusta.

Rakentamisen aikajana

Suunnitteilla

Varattavissa

Myynnissä ja rakenteilla

Muuttovalmis

Myyrin Tähti luonnoskuva olouoneesta ja keittiöstä
Luonnoskuva

Koti Myyrmäen näköalapaikalla

Myyrin Tähdessä on 64 modernia ja laadukkaasti rakennettua kotia, joista voit valita sinun näköisesi helpon ja mukavan arjen tyyssijan.

 

Myyrin Tähdessä on koteja 24 neliön yksiöistä 98,5 neliön perheasuntoihin. Neliöiltään pienimmät, mutta pohjaratkaisuiltaan fiksut yksiöt tarjoavat toimivaa ja yllättävän tilavaa asumista, jota täydentää taloyhtiön yhteiset tilat. Kaksi saunaosastoa tarjoavat mukavat puitteet rentoutumiselle. Yhteistilaan voit kutsua ystäviä ja läheisiäsi niin juhlimaan, peli-iltoihin tai vaikka herkullisiin ruoanlaittohetkiin. Pesulassa on tilaa huoltaa pyykkiä ja kaksi erillistä kuivaushuonetta tekee asukkaiden pyykin kuivattamisesta sujuvaa.

 

Suuremmat asunnot avautuvat pääosin kahteen ilmansuuntaan ja ylempien kerrosten kodeissa pääsee ihailemaan kattojen yli ulottuvia näkymiä. Lasitetut parvekkeet tuovat lisätilaa ja mahdollistavat mukavat puitteet vaikkapa aamukahveille. Tutustu Myyrin Tähden kotien parvekenäkymiin tästä.

 

Huoneistokohtainen ilmanvaihto tuo asuinmukavuutta kaikkiin koteihin, samoin kotimaisen Puustelli-keittiöiden moderni varustelu. Neljän huoneen asunnoissa, kolmioissa ja suuremmissa kaksioissa pääset nauttimaan oman saunan löylyistä.

 

Autopaikat

Korttelien yhteiskäyttöisestä maanalaisesta pysäköintilaitoksesta, Kiinteistö Oy Ruukkupolun Parkista, pääsee suoraan Myyrin Tähden porrashuoneisiin. Myyrin Tähdellä autopaikkoja pysäköintilaitoksessa on yhteensä 27. Tutustu vapaana oleviin autopaikkoihin.

Täällä on kaikki, mitä tarvitsemme

”Myyrmäki on vuosikymmenien mittaan kehittynyt yhä kaupunkimaisemmaksi ja viihtyisämmäksi. Sijainti on loistava, sillä junalla pääsemme vartissa Helsingin keskustaan ja lentokentälle. Autoa käytämme vain harvoin”, Margareta kertoo.

Lue koko artikkeli

Uudisrakentaminen tuo elinvoimaa koko alueelle

Uusien asuintalojen monipuoliset asumisratkaisut houkuttelevat alueelle uusia asukkaita ja nostavat koko alueen profiilia. Tästä hyötyvät sekä asukkaat että yrittäjät. Myyrmäkeen nousevat Hartelan uudisrakennukset tuovat kaupunginosaan uutta elinvoimaa.

Lue koko artikkeli

Yhteisöllinen ja eläväinen uusi Myrtsi

Uudistuva Myyrmäki on tehty sinulle, joka nautit aktiivisesta elämästä – kulttuurista, liikkumisesta, vilskeestä ja luonnon rauhasta. Uusien kaupunkikorttelien myötä Myrtsistä muodostuu moderni kaupunkikeskus, joka huokuu yhteisöllistä elämää ja urbaania tunnelmaa. 

Lue lisää alueesta

Taloyhtiön sijainti kartalla

Taloyhtiö lyhyesti

  • Muuttovalmis
  • Valmistunut 3/2024
  • Kerrostalo
  • Ruukkutori 1 01600 VANTAA
  • Oma tontti
  • 64 kotia, joista vapaana 58
  • 1-4 huonetta
  • 24,0-98,5 m2

Tutustu Tähden parvekenäkymiin

Huom! Myyrin Tähden parvekenäkymät perustuvat kesän 2022 näkymiin ja suunnitelmiin, eivätkä välttämättä vastaa lopullista toteutusta. Tarkastele isossa näkymässä. Ilmansuuntaan klikkaamalla pääset tarkastelemaan kohdetta eri ilmansuunnista.

Asunnot

Katso tarkemmat laina- ja maksuehdot

Kuvat ja videot

Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta Vantaa Myyrmaen keskustan uusista kerrostalokorttelista. Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta kerrostalosta Vantaan Myyrmäessä. Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta kerrostalosta Vantaan Myyrmäessä. Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartela Myyrin Tähden pihasta Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartela Myyrin Tähden keittiöstä Luonnoskuva
Hartela Myyrin Tähden yhteistilat Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartela Myyrin Tähden olohuoneesta Luonnoskuva
Luonnoskuva Hartela Myyrin Tähden parvekkeesta Luonnoskuva

KATSO KAIKKI KUVAT

Meillä kaikilla on oma tyyli – mikä on sinun?

Luonnoskuva

Löydä oma tyylisi

Vantaan Myyrin Tähden kodit ovat muuttovalmiita! Asuntojen sisämateriaalit on valittu mahdollisimman moneen eri sisustustyyliin sopivaksi, jolloin sinun on helppo viimeistellä koti oman tyylisi mukaiseksi.


Tule tutustumaan sinua kiinnostavaan asuntoon ja fiilistele miten asunnon materiaalit sopisi sinun tyyliisi. Kysy lisää ja sovi itsellesi esittelyaika asuntomyynti.helsinki@hartela.fi tai 0800 93 200 (maksuton).

Vantaan Myyrin Tähden sisustus

Hartela Interiorin sisustustyylit auttavat jokaista uuden kodin ostajaa löytämään oman juttunsa ja viimeistelemään asunnostaan kodin. Ideoita ja inspiraatiota voi sekoittaa makunsa mukaan. Tärkeintä on, että lopputulos näyttää ja tuntuu omalta.

Lue lisää sisustuksesta

Taloyhtiön ladattavat materiaalit

  • Lataa

    Esite

    Lataa
  • Lataa

    Sisustusmateriaaliesite (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Asemapiirros (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Julkisivut (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Rakennustapa Ja Talotekniikkaselostus (pdf)

    Lataa
  • Lataa

    Kerrospohjat (pdf)

    Lataa

Vihreiden valintojen Tähti

Vantaan Myyrin Tähdestä löydät ratkaisut, jotka tukevat ekologisempaa asumista

Vihreämpien ja ekologisempien valintojen tekeminen on tänä päivänä kenties tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Haluamme osallistua näiden valintojen tekemiseen ja täten mahdollistaa kestävämmän asumisen puitteet. Asunto Oy Vantaan Myyrin Tähdestä löydät ratkaisuja, jotka tukevat ekologisempaa asumista.

LÄMPÖÄ UUSIUTUVISTA ENERGIALÄHTEISTÄ

Lämmitysmuotona on kaukolämpö. Vantaan Energia tuottaa lämmön 100 % uusiutuvalla energialla pääkaupunkiseudun sekajätteistä sekä läheltä kuljetetulla puupolttoaineella.

ENERGIATEHOKAS ILMANVAIHTO

Huoneistokohtaiset ilmanvaihtolaitteet mahdollistavat korkeatasoisen lämmöntalteenoton ja energiatehokkuuden.

Sähköauton latauspisteet

Tähden asukkaille on pysäköintihallissa seitsemän sähköauton latauspistettä. Kaikille autopaikoille on mahdollista myöhemmin asentaa latauspiste.

vihreä sähkö

Myyrin Tähden työmaalla käytetään uusiutuvaa, vesi- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä. Hartela tekee vihreän sähkösopimuksen myös kiinteistösähkön osalta.

Piha-alueet

Myyrin Tähden korttelissa hulevesia viivytetään maisemoiduilla, korkeatasoisilla ja kaupunkikuvaan sopivilla rakenteilla.

VALAISTUS

Asunnoissa on LED-valaistus, joka tarjoaa energiatehokkaamman valaistusratkaisun perinteisiin hehkulamppuihin verrattuna.

Näin uuden asunnon ostaminen etenee

Tutustu asunnon ostamisen vaiheisiin ja huomaa itse, kuinka vaivaton on matkasi uuteen kotiin. Ja jos joku asia askarruttaa, ota yhteyttä – autamme mielellämme!

OTA ASKELEET UUTEEN KOTIIN

Ota meihin yhteyttä

Kiinnostuitko Vantaan Myyrin Tähdestä?

Jätä yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä.

JÄTÄ YHTEYSTIEDOT

Muita sinua kiinnostavia taloyhtiöitä

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Vantaan Myyrin Terra

Uusimaa

Asunto Oy Vantaan Myyrin Terra

Valmistunut 9/2022

85 asuntoa

1-4 huonetta

23,5-82,0 m2

Vapaana 17 kotia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.