Hervanta, Tampere

Hervanta on tarina joka elää

 

”Hervanta alkoi tuntua käynti käynnin jälkeen viihtyisämmältä, yhtä kodikkaalta kuin silloin aikoinaan kun kaikki hyvä hänen elämässään oli vasta alullaan.” Lainaus hervantalaisen dekkaristin Seppo Jokisen romaanista Rahtari.

 

Hervannan tarinassa on kauneutta, joka ei avaudu ulkopuoliselle heti. Rakkaus Hervantaan syntyy Hervannan sisällä. Alueen asukkaat itse näkevät ja kokevat kaupunginosansa hyvät puolet. Hervanta on aidosti omaleimainen ja luonnonläheinen kaupunginosa, joka ottaa uudet asukkaat sydämellisesti vastaan. Täällä ei jää yksin, alueella toimii paljon erilaisia harrastajaryhmiä ja yhdistyksiä, kuoroja sekä teatteriporukoita.

 

Hervanta tunnetaan maanlaajuisesti, onhan se lähes 25 000 asukkaallaan Tampereen suurin kaupunginosa. Keskustassa on runsaasti rakennettua ympäristöä, joka on ollut luomassa alueen rouheaa mainetta ja tunnelmaa. 1970-luvun rakennuskannan rinnalle nousee nyt aivan uutta mm. Hervannan Tarinoiden korttelin ja Asunto Oy Tampereen Hervannan Novellin myötä.

 

Monelta jää saattaa jäädä huomaamatta, että Hervanta rakennettiin aikanaan lähes luonnontilaiseen metsään. Keskellä kaupungin sijaitsevat luonnonkauniit virkistyskohteet Ahvenisjärvi, Ahvenisjärven puisto ja Suolijärvi. Älä pelästy nimeä, Suolijärveltä löytyvät niin uimaranta, ulkokuntoilulaitteet kuin talvella hiihtoladut ja avanto. Loistavia paikkoja ulkoilla luontopoluilla vuoden ympäri ja järjestää piknik kauniina kesäpäivänä.

Hervannassa on palveluita arjen elämään

 

Hervannassa on erinomaisen kattavat palvelut vain vartin kävelymatkan päässä Hervannan Novellin kotoasi. Hervannassa on myös lähes 10 000 työpaikkaa sekä tuhansia opiskelupaikkoja. Tampereen yliopiston, entisen teknillisen korkeakoulun, kampuksen luoma akateeminen henki on osa Hervannan monikasvoista persoonaa. Alueella sijaitsee kymmeniä tekniikan, korkean teknologian ja ohjelmistoalan yrityksiä, jotka ovat verkostoituneet hyvin keskenään.

 

Hervannassa luonto ja kaupunki hengittävät rinnakkain. Palveluita on niin runsaasti, että Tampereen keskustaan ei tarvitse niiden takia lähteä. Hervannasta löytyy kauppakeskus Duo, kirjasto, kirkko, posti, kaupungin sosiaali- ja terveysasema sekä muita lääkäri- ja terveyspalveluita. Luetteloa on helppo jatkaa: niin ravintoloita, lähikauppoja, puistoja, kouluja, päiväkoteja kuin liikuntakeskuksia sekä urheilu- ja pallokenttiä.

Sujuvat liikenneyhteydet

 

Hervanta on tavallaan kaupunki kaupungissa noin seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Hervantaan on erinomaiset yhteydet niin julkisilla kulkuvälineillä kuin autolla. Maan modernein ratikka ajaa Hervantaan asti ja vie Tampereen keskustaan n. 20 minuutissa. Ja ratikkapysäkki on aivan Hervannan Novellin vieressä. Myös kevyen liikenteen väyliä pääsee keskustaan saakka turvallisesti – vaikka sähköpyörällä.

Sakari Koskisen toinen kosinta

"Komisario Koskinen oli tyytyväinen juuri päättyneeseen työpäiväänsä. Naapureitaan länsitamperelaisessa kerrostalossa väkivallalla uhkaillutta miestä vastaan oli saatu kerättyä riittävästi näyttöä rikossyytteen nostamiseksi. Koskinen rakasti rauhaa. Ei ainoastaan omaansa, vaan myös läheistensä ja koko ympäröivän yhteisön. Se oli  yksi syy siihen, miksi hän aikoinaan hakeutui poliisin ammattiin. Luultavasti se oli syy siihenkin, miksi hänessä heräsi yhtäkkinen hinku lähteä tapaamaan ex-vaimoaan Hervantaan..."

 

Miten tarina jatkuu? Lue se täältä!

Kolme syytä muuttaa Hervantaan

Aito vartin kaupunki, luonto, harrastukset ja palvelut lähellä

Linja-autot ja ratikka vie keskustaan vain 20 minuutissa

Kotiympäristö uudessa modernissa asuinkorttelissa

Kohde kartalla

 

Luonnoskuva

Löydä oma tyylisi

Kodissa tärkeintä on, että se näyttää ja tuntuu omalta. Hartelan asunnon ostajana voit suunnitella kodistasi mieleisesi valitsemalla sisustusmateriaalit Hartela Interior -sisustustyylien laajasta materiaalivalikoimasta. Voit fiilistellä tyylejä jo etukäteen tutustumalla Hartela Interior -sivuihimme.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa rakentamista ostat asunnon, sitä varmemmin pääset valitsemaan kotisi materiaalit ja tekemään siitä tyylisi mukaisen.

Tutustu tyyleihin!

Kuvat ja videot

 

Hartela Hervanta Keskusta Kuvagalleria3
Hartela Hervanta Keskusta Kuvagalleria 3
Hartela Hervanta Ratikka Palsta
Hervannan suolijärvi Suolijärven uimaranta
Hartela Hervanta Uimaranta Kuvagalleria 6
Hartela Hervanta Suolijarvi Palsta

KATSO KAIKKI KUVAT

Uudisrakentaminen tuo elinvoimaa koko alueelle – nostaa usein myös vanhojen asuntojen arvoa

Uusien asuintalojen monipuoliset asumisratkaisut houkuttelevat alueelle uusia asukkaita ja nostavat koko alueen profiilia. Tästä hyötyvät sekä asukkaat että yrittäjät. 

Lue artikkeli tästä

Ota meihin yhteyttä

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystiedot niin olemme sinuun yhteydessä

Jätä yhteystiedot

Löydä kotisi

VARATTAVISSA
Asunto Oy Tampereen Hervannan Novelli

Pirkanmaa

Asunto Oy Tampereen Hervannan Novelli

Arvioitu valmistuminen 2/2026

44 asuntoa

1-3 huonetta

25,5-70,0 m2

Tutustu
SUUNNITTEILLA
Uusia kerrostaloja elämää sykkivään Hervantaan

Tampere, Hervanta

Uusia kerrostaloja elämää sykkivään Hervantaan

Vuosien myötä Hervanta on kasvanut yhä urbaanimmaksi ja silti luonnonläheiseksi alueeksi, jossa kaikki palvelut ovat lähellä. Uudella Ratikalla matkustetaan Tampereen keskustaan entistä sujuvammin.

TUTUSTU

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.