Asuntorakentaminen

Rakennamme yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa viihtyisiä koteja, jotka valmistuvat ajallaan. Asiakaskokemusten mukaan meihin ollaan tyytyväisiä.

 

Valtaosa hankkeistamme on asuntorakentamista, ja siitä meillä on myös pitkä kokemus. Ensimmäiset asuntokohteemme valmistuivat Turkuun vuonna 1944, ja näissä asunnoissa asutaan edelleen. Nykyään rakennamme etenkin pääkaupunkiseudulla, Länsi-Uudellamaalla, Lahden alueella, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Oulun seudulla.

 

Asuntorakentamisessa voimme hoitaa koko projektin tontin ja rahoituksen hankinnasta aina avainten luovutukseen asti. Voimme tulla mukaan kumppaniksi aivan hankkeen alussa, tai vasta myöhemmin, esimerkiksi puhtaasti rakennuspalveluiden tuottajana.

 

Asioiminen kanssamme on vaivatonta. Asuntorakentamiseen liittyviä päätöksiä pystymme tekemään joustavasti, ja viestimme kumppaneillemme säännöllisesti työmaan etenemisestä.

 

Olemme vastuussa kaikista, jotka työmaillamme työskentelevät. Ongelmat ratkaisemme rehdisti, ja jos rakentaessa tapahtuu virheitä, korjaamme ne. Rakennamme tasaisen laadukkaita kohteita kustannustehokkaasti. Teemme sen, minkä lupaamme. Tutustu meihin lisää kumppanina.

Tutustu asuntorakentamisen refrerensseihimme

 

Asuntorakentaminen
Karjasillan Kulma

Oulu, Karjasilta

Karjasillan Kulma

Rakennamme Oulun Karjasiltaan 11 kerrostaloa, joiden ainutlaatuinen ja ekologinen energiajärjestelmä parantaa asumisen viihtyvyyttä. 

  

Tutustu
Asuntorakentaminen
Sompasaari

Helsinki, Sompasaari

Sompasaari

Rakensimme Helsingin Sompasaareen lähes 200 asuntoa, joissa yhdistyvät yhteisöllisyys, kestävä kehitys ja uusi teknologia.

Tutustu
Asuntorakentaminen
Kaupin kortteli

Tampere, Kauppi

Kaupin kortteli

Rakensimme Tampereen Kauppiin monipuolisen korttelikokonaisuuden, jonka kerrostaloista yksi on tehty puusta. 

Tutustu
Asuntorakentaminen
Vahva-Jussin alue

Lahti, Asemantausta

Vahva-Jussin alue

Toteutamme Lahden kaupunkiin noin 1500 asukkaan asuinalueen, jossa yhdistyvät luonnon läheisyys ja urbaani elämä. Alue valmistuu 2020-luvun loppupuolella.

Tutustu
Asuntorakentaminen
Skanssin Kauppamies

Turku, Skanssi

Skanssin Kauppamies

Toteutimme TVT Asunnoille kaksi asuinkerrostaloa, joissa on korostettu yhteisöllisyyttä suurten ja kaikille tarkoitettujen yhteiskäyttötilojen avulla. 

Tutustu
Asuntorakentaminen
Tuira

Oulu, Tuira

Tuira

Rakensimme Oulun Tuiraan yhteensä 111 huoneistoa eri elämänvaiheisiin. Kahden kerrostalon asukkaat saavat nauttia hienoista jokinäkymistä.

Tutustu
Asuntorakentaminen
Kruunuvuorenranta

Helsinki, Kruunuvuorenranta

Kruunuvuorenranta

Hartela rakentaa Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdelle monipuolista korttelikokonaisuutta. Korttelissa on otettu huomioon erilaisten asukkaiden tarpeet ja monimuotoinen arki.

Tutustu

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

 

Pääkaupunkiseutu, Janne Alakomi

Pääkaupunkiseutu, Janne Alakomi

Lahti, Tuomas Ruponen

Lahti, Tuomas Ruponen

Turku, Tuomas Jääskeläinen

Turku, Tuomas Jääskeläinen

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Satakunta, Lauri Piitari

Satakunta, Lauri Piitari

Pohjois-Suomi, Markku Taskinen

Pohjois-Suomi, Markku Taskinen

Kestävä rakentaminen: Miten pysyä muutoksessa mukana?

Kestävän rakentamisen mahdollisuudet ja vaatimukset kehittyvät hurjaa vauhtia.

 

Mistä hiilijalanjälki muodostuu, ja miten muuntojoustavuus vaikuttaa rakennuksen elinkaareen? Entä pitäisikö asumismukavuudesta tinkiä ekologisten ratkaisujen vuoksi?

 

Aiheesta keskustelevat arkkitehti Tom Cereqvist Arco Oy:stä ja Hartelan hankekehitysjohtaja Emma Grönlund.

Katso, lue tai kuuntele

Miten rakennusprojekti ohjataan suunnittelussa oikealle uralle?

Rakennushankkeen suunnitteluvaihe on ratkaiseva: siinä sidotaan 80-90 prosenttia projektin kustannuksista.

 

Miten osapuolet löytävät yhteisen vision? Mikä merkitys on lähtötietojen tarkkuudella ja taloteknisellä osaamisella? Entä mitä lisäarvoa suunnittelunohjaajan pitää pystyä tarjoamaan?

 

Katso, lue tai kuuntele rakennuttajapäällikkö Seppo Saariston ja konsultti Anders Eklundin keskustelu aiheesta.

Katso, lue tai kuuntele

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.