Hervanta, Tampere

Hurmaava Hervanta

Hervanta on monipuolinen, omaleimainen ja asukkailleen rakas kotipaikka. Se on ihmisenkokoinen ja luonnonläheinen kaupunginosa, johon on hyvä tulla ja helppo rakastua. Hervannassa asutaan urheilumahdollisuuksien, kauppojen ja palveluiden keskellä, elinvoimaisen kaupunkielämän sykkeessä. Vuosien myötä Hervanta on kasvanut yhä urbaanimmaksi ja silti pysynyt luonnonläheisenä alueena. Alueena, jossa kaikki tarvittava on lähellä, ystäviä myöten. 

 

Jätä meille yhteystietosi. Ilmoittautumalla kiinnostuneeksi uusista Hervantaan rakentuvista kodeista, pääset varaamaan toiveidesi asuntopohjan haluamastasi kerroksesta ennen julkisen varaamisen eli ennakomarkkinoinnin alkua.

Luonnoskuva

Asunto Oy Tampereen Hervannan Novelli

Olemme suunnittelemassa Hervannan pohjois-osaan uusia kerrostalokoteja osoitteeseen Aasianpiha 1, 33720 Tampere. Tällä hetkellä löydät sijainnin osoitteella Insinöörinkatu 3. 

 

Hervannan Novellin asunnot tulevat varattaviksi loppukesästä 2024. Yhtiö rakentuu Tampereen kaupungin vuokratontille.

 

Hervannan Novelliin suunnitellaan 1h-3h asuntoja ja niiden koot vaihtelevat 25,5-70 m2. Lisäksi kahden asunnon yhdistelmällä löydät myös 4-5h, 103 m2 kodin. Asuntomäärä on 44.

Uusi koti kehittyvässä korttelissa

Rakennamme Pohjois-Hervantaan uusia moderneja kerrostaloja, jotka muodostavat omaleimaisen Tarinoiden korttelin. Paikka tarjoaa asukkaille viihtyisiä kokoontumispaikkoja taideteoksineen, viljelylaatikoineen ja ulkokuntoilulaitteineen. Suojaisalle sisäpihalle rakentuvalla taloyhtiön piha-alueella voit viettää mukavaa vapaa-aikaa lukemalla lehtiä tai vaikka naapureiden kanssa. Novellin ja Insinöörinkadun varteen rakentuvien talojen alimpiin kerroksiin suunnitellut liiketilat tuovat niin uusia palveluita kuin mukavaa kantakaupunkielämän tuntua aina Pohjois-Hervantaan asti.

 

Isoja kaksioita ja muuntojoustavia koteja

 

Novelliin suunnitellaan asuntoja kompakteista yksiöistä kolmen huoneen koteihin. Tehdessäsi asuntokaupat ajoissa rakentamisaikataulun puitteissa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa joidenkin asuntojen ja huoneiden kokoon. Voit esimerkiksi valita kahden asunnon  yhdistelmän, jolloin saat kodistasi 103 neliön 4-5 huoneen kodin. Lisäksi kolmioissa on mahdollista jättää yksi makuuhuoneen väliseinä pois, jolloin saat jopa 70,0 neliön kaksion.

 

Mukavia yhteistiloja

 

Novellin asukkailla on yhteinen saunatila, joka sijaitsee Aasianpiha ykkösen 1.kerroksessa. Taloyhtiöllä on lisäksi Aasianpiha 3:sen kellaritilassa monitoimitila, jota voi käyttää esimerkiksi harrastus-, ja kokouskäyttöön. Monitoimitilassa on asukkaiden käytössä keittotila.

 

Autopaikkoja on yhteensä 16 kappaletta ja ne myydään erillisinä nimeämättöminä osakkeina. Autopaikat sijaitsevat pysäköintiyhtiön hallinnoimissa tiloissa asuinkerrostalojen tonteilla ja erillisellä LPA-tontilla.

Tutustu rakentuvaan alueeseen ja ympäristöön

Tarinoiden kortteli

Hervanta synnyttää päivittäin tuhansia tarinoita ja kohtaamisia. Hervannan Novelli nousee osaksi uutta Tarinoiden korttelia. Täällä kukoistavat elämäntarinat, tarina Pohjois-Hervannan uudesta rakentumisesta sekä tarinat Komisario Koskisen rakkaudesta Hervantaan.

 

Kirjallisuushahmo Sakari Koskisen rakkaus Hervantaan inspiroi meitä hartelalaisia ja siitä syntyi yhteys hervantalaisen kirjailija Seppo Jokisen ja Hartelan välille. Tarinoiden korttelissa tullaan näkemään Jokisen kirjallisuuteen liittyvää sanataidetta.

 

Tarinoiden Korttelin rakennushankkeet pohjautuvat Tampereen kaupungin vuonna 2017 järjestämään ideakilpailuun, jonka Hartela ja BST-Arkkitehdit voittivat ehdotuksellaan Keinutaan.

"Olen asunut Hervannassa vasta vähän aikaa, mutta tiedän jo nyt, että se on oikea helmi"

Sakari Koskisen toinen kosinta

"Komisario Koskinen oli tyytyväinen juuri päättyneeseen työpäiväänsä. Naapureitaan länsitamperelaisessa kerrostalossa väkivallalla uhkaillutta miestä vastaan oli saatu kerättyä riittävästi näyttöä rikossyytteen nostamiseksi. Koskinen rakasti rauhaa. Ei ainoastaan omaansa, vaan myös läheistensä ja koko ympäröivän yhteisön. Se oli  yksi syy siihen, miksi hän aikoinaan hakeutui poliisin ammattiin. Luultavasti se oli syy siihenkin, miksi hänessä heräsi yhtäkkinen hinku lähteä tapaamaan ex-vaimoaan Hervantaan..."

 

Miten tarina jatkuu? Lue se täältä!

Hervannassa on palveluita arjen elämään

Hervanta tunnetaan sen kaupunkimaisuudesta kaupungin sisällä. Kattavat palvelut tekevät arjesta sujuvaa, sillä monet päivittäiset asiat saa hoidettua vain pienen matkan päässä kotoa. Kauppakeskus Duon päivittäistavarakaupat, ravintolat ja erikoisliikkeet palvelevat alueen asukkaita, ja hyvinvointikeskus Triosta löytyy niin kirjasto, terveysasema, laboratorio, neuvola kuin myös nuorisokeskus. Lempäälän Ideaparkin palveluihin on ajomatkaa vartti.

 

Eri kulttuurien makuja pääsee nauttimaan Hervannan ravintolatarjonnassa. Syö paikan päällä, ota mukaan kotiin tai lähde vaikka piknikille Ahvenispuiston nurmelle.

 

Hervanta on aito vartin kaupunki. Vartissa pyöräillen tai kävellen ehdit niin ystävien luo, harrastamaan, luontoon kuin myös palveluiden äärelle.  

 

Sujuvat liikenneyhteydet

Hervannasta on toimivat julkisen liikenteen yhteydet eri puolille Tamperetta. Keskustan palveluihin pääsee ratikalla 20 minuutissa ja pyöräillen Hervannan baanaa pitkin 30 minuutissa. Lähin ratikkapysäkki löytyy aivan Novellin talon edestä Insinöörinkadulla. Tampereen Kehätielle ajaa autolla parisen minuuttia ja sen myötä sujuvasti toiselle puolen Tamperetta ja Pirkanmaata kuin myös muualle Suomeen.

 

Helposti harrastamaan ja liikkumaan

Yksi Hervannan hyvistä puolista on lähellä kotia sijaitsevat urheilumahdollisuudet. Monelle eri lajille löytyy oma paikkansa ja urheiluseuransa Hervannassa. Ahvenisjärven vehreän puiston laidalla urheillaan Keskusurheilukentällä ja jalkapallokentillä. Uimahalli, jäähalli, tennishalli, frisbeegolfrata ja useat kuntosalit täydentävät kattavaa tarjontaa.

 

Hervannan vapaa-aikakeskuksessa on monipuolisesti erilaisia tiloja sisäliikuntaan kuten kuntosali, tanssisaleja, palloilusali, tatami ja nyrkkeilysali. Kädentaitoihin pääsee syventymään niin savi- ja keramiikkatöissä kuin myös kudonnassa.

Visit Tampere: Laura Vanzo

Oppiminen ja kasvaminen Hervannassa

Lapsiperheet viihtyvät Hervannassa ja alueelta löytyykin useita päiväkoteja ja kaksi yhtenäiskoulua, joista Ahvenisjärven koulu sijaitsee kilometrin päässä tulevista Hartelan rakentamista Hervannan uusista asunnoista. Tampereen teknilliselle lukiolle ja ammattikoulu Tredulle on matkaa vain 500 metriä. Poliisiammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu sijaitsevat myös lähellä. Hervanta on opiskelijoiden kaupunginosa tuoden iloista värikkyyttä kaupunkikuvaan.

 

Hetkiä Hervannan luonnossa

Elämän sykkeestä on lyhyt matka todellisille luontokeitaille metsien ja järvien maisemiin. Suolijärven luontopolku kulkee järven rantaa pitkin ja sen varrella komeilee jyrkkiä kallionseinämiä ja suuria siirtolohkareita. Veden ja metsän idyllisessä syleilyssä on myös kaunis Suolijärven uimaranta. Talvisin järven lumiset maisemat innoittavat hiihtolenkille, jonka jälkeen voi pistäytyä avantouinnilla ja saunotella rannan avantosaunassa.

 

Hervantajärven rannalle on Hartelan Hervannan asunnoista kolme kilometriä ja ratikalla sinne matkustaa alle 10 minuuttia. Metsäluonnon syvä tunnelma on aistittavissa Hervantajärven vanhan metsän alueella, ihmisten ja eläinten painamilla poluilla sekä useilla eri metsäreiteillä.

Kolme syytä muuttaa Tampereen Hervantaan

Eläväinen kaupungiosa ja silti luontoa lähellä

Loistavat palvelut kaikenikäisille

Sujuvat yhteydet keskustaan

Kohde kartalla

 

Kuvat

Luonnoskuva Hartelan suunnittelemasta 6-kerroksisesta talosta Hervannassa. Luonnoskuva Novellin julkisivusta Aasianpihan aukiolta katsottuna
Hartela Tampereen Hervannan Novelli Luonnoskuva Julkisivu. Kuvagalleria 2 Luonnoskuva
Hartela Hervanta Keskusta Kuvagalleria 3
Hartela Hervanta Keskusta Kuvagalleria3
Hervannan suolijärvi Suolijärven uimaranta
Hartela Hervanta Uimaranta Kuvagalleria 6

KATSO KAIKKI KUVAT

Luonnoskuva

Löydä oma tyylisi

Kodissa tärkeintä on, että se näyttää ja tuntuu omalta. Hartelan asunnon ostajana voit suunnitella kodistasi mieleisesi valitsemalla sisustusmateriaalit Hartela Interior -sisustustyylien laajasta materiaalivalikoimasta. Voit fiilistellä tyylejä jo etukäteen tutustumalla Hartela Interior -sivuihimme.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa rakentamista ostat asunnon, sitä varmemmin pääset valitsemaan kotisi materiaalit ja tekemään siitä tyylisi mukaisen.

Tutustu tyyleihin!

Näin uuden asunnon ostaminen etenee

Tutustu asunnon ostamisen vaiheisiin ja huomaa itse, kuinka vaivaton on matkasi uuteen kotiin. Ja jos joku asia askarruttaa, ota yhteyttä – autamme mielellämme!

OTA ASKELEET UUTEEN KOTIIN

Ota meihin yhteyttä

Kiinnostuitko?

Jätä yhteytiedot niin olemme Sinuun yhteydessä

Jätä yhteystiedot

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.