Julkinen rakentaminen

Ajattelemme, että paras lopputulos syntyy yhteisymmärryksestä. Haluamme ymmärtää, mitä kumppanimme tavoittelee ja odottaa hankkeelta. Siksi kuunteleminen on meille tärkeää.

 

Julkisissa rakennushankkeissa on tilaajan ja toteuttajan lisäksi monia osapuolia, kuten suunnittelijoita, aliurakoitsijoita, viranomaisia, median edustajia ja muita sidosryhmiä. Usein näissä hankkeissa myös rakennuksen tulevat käyttäjät, esimerkiksi opettajat, lääkärit tai sairaanhoitajat, osallistuvat aktiivisesti suunnitelmien kehittämiseen. Ajattelemmekin, että avoin vuorovaikutus on avainasemassa, kun toteutamme toimivia, turvallisia, terveellisiä ja tarkoituksenmukaisia ratkaisuja rakennukseen, joka on käytössä myös kaunis.

 

Meillä on kokemusta julkisesta rakentamisesta sekä Päätoteuttajana valvomme ja vastaamme yhteistyökumppaniemme toiminnasta, noudatamme viranomaisten antamia ohjeita ja lain määräyksiä ja varmistamme tilaajan asettamien vaatimusten toteutumisen. Työn laatu on meille kunnia-asia niin julkisessa rakentamisessa kuin myös asuntorakentamisessa. Tutustu meihin lisää kumppanina.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

 

Pääkaupunkiseutu, Janne Alakomi

Pääkaupunkiseutu, Janne Alakomi

Lahti, Tuomas Ruponen

Lahti, Tuomas Ruponen

Tuomas Jääskeläinen

Tuomas Jääskeläinen

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Satakunta, Lauri Piitari

Satakunta, Lauri Piitari

Markku Taskinen

Markku Taskinen

toimitusjohtaja, Hartela Pohjois-Suomi Oy

050 343 1482

markku.taskinen@hartela.fi

Tutustu julkisen rakentamisen refrerensseihimme

 

Julkinen rakentaminen
Oulun Oikeustalo

Oulu, Keskusta

Oulun Oikeustalo

Rakennamme Ouluun korttelia, jossa tulee huomioida keskenään hyvin erilaisten käyttäjäryhmien vaatimukset

Tutustu
Julkinen rakentaminen
T3-sairaala

Turku, Kupittaa

T3-sairaala

Rakensimme Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteyteen uuden sairaalan, joka toteutetaan junaradan ja moottoritien päälle rakennetulle kannelle.

Tutustu
Julkinen rakentaminen
Ypsilon

Turku, Yli-Maaria

Ypsilon

Rakensimme Turun kaupungille turvallisen, terveellisen ja muunneltavan monitoimitalon, jonka käyttäjistä suurin osa on lapsia ja nuoria.

Tutustu
Julkinen rakentaminen
Antinkankaan monitoimitalo

Oulu, Raahe

Antinkankaan monitoimitalo

Vuonna 2018 valmistuneessa Antinkankaan monitoimitalossa on alakoulun ohella päiväkoti, tilat erityisopetukselle sekä nuorisotilat. 

Tutustu
Julkinen rakentaminen
OYS Sädehoitoyksikkö

Oulu, Kontinkangas

OYS Sädehoitoyksikkö

Toteutimme Oulun yliopistollisen sairaalan uuden sädehoitoyksikön, joka mahdollistaa potilaille nopeamman kuntoutumisen.

Tutustu

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.