Kruunuvuorenranta kohoaa kantakaupungin vastarannalle

Laajasalon länsirannalle kantakaupunkia vastapäätä, rakentuu parhaillaan uusi merellinen Kruunuvuorenrannan asuinalue. Alue on aiemmin ollut huvila-aluetta ja sen jälkeen toiminut vuosia öljysatamana. Nyt siitä on rakentumassa luonnonläheinen, valotaiteella lisämaustettu yhteisöllinen kaupunginosa. Asuntorakentaminen on alkanut Kruunuvuorenrannassa 2010-luvun alkupuolella. 

 

Hartela rakentaa Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdelle monipuolista korttelikokonaisuutta. Korttelissa on otettu huomioon erilaisten asukkaiden tarpeet ja monimuotoinen arki. Yhteistilat jatkavat arjen helpotusta oman kodin neliöiden ulkopuolella ja kokoavat asukkaita yhteen korttelin eri taloista.  

 

”Suunnitteluvaiheessa alueesta oli helppo inspiroitua, sillä meren läheisyys, omaleimainen historia ja luonto sekä vihreät arvot toivat hyvät lähtökohdat korttelille,” kertoo hankekehityspäällikkö Emma Sallinen.  

Korttelissa on eri korkuisia lamellitaloja ja neljä tornitaloa, joiden kyljessä on kaksikerroksisia kaupunkirivitaloja.  Korttelin RS-kohteissa Pilkkeessä ja Välkkeessä ylimmissä kerroksissa on kattoterassillisia parviasuntoja, jotka ovat luoneet oman persoonallisen leimansa rakennusten siluettiin ja mukailleet alueen kaavatoiveita.  

 

Ekologinen ja yhteisöllinen kokonaisuus 

 

Korttelin yhteispiha on yhteiskäytössä ja tarjoaa tämän lisäksi valotaidetta asukkaiden iloksi. Pihalta löytyy niin leikkipaikka lapsille, kuin myös rentoutumisalueita aikuisille. Kerhohuonetta voi hyödyntää niin etätöissä kuin juhlatilanakin. Jätteiden putkikeräys on koko alueen erityisyys ja Smart Post omassa korttelissa tekee tavaroiden tilaamisen todella helpoksi. Elämää helpottaa myös asukkaiden yhteinen yhteiskäyttöauto.  

 

”Yhteiskäyttötilojen suunnittelun lähtökohtana on ollut monipuoliset yhteiskäyttötilat, jotka on suunniteltu hyvin ja ne on viimeistelty toimivalla sisustuksella. Välkkeen ja pilkkeen kerhotilat sisusti sisustussuunnittelija”, kertoo Emma Sallinen.   

 

Kortteli tehtiin yhteistyössä 

 

Helsingin Kaupungin tontinluovutuskilpailun tuloksena korttelin kehittäjäkonsortioksi valittiin keväällä 2017 A-Kruunu, Asuntosäätiö, Hartela ja Saraco D&M ja korttelin rakentaminen alkoi vuonna 2018. Arkkitehtuurikutsukilpailun voitti JKMM Arkkitehdit Oy:n ”Haakon”-ehdotus. Korttelin on arvioitu valmistuvan 2023. 

 

Kruunuvuorenrannan kortteliin rakennettiin vapaarahoitteisia ja hitas-ehtoisia omistusasuntoja, vuokra-asuntoja sekä asumisoikeusasuntoja, jotka sopivat eri ikäryhmille ja perhemuodoille. Mukana on myös ryhmärakennuttamishanke sekä uusi konsepti ryhmävuokraukseen. Lisäksi korttelin teemana ovat monipuoliset asumisen hallintamuodot ja valaistuksen käyttö korttelin asumisviihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. 

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Välke

  • Paikkakunta: Helsinki
  • Rakennusaika: 4/2020 – 08/2021
  • Hankemuoto: Hartelan omaperustainen RS-kohde
  • Laajuus: 4 237 kem², 19 000 m³, asuntoja 66 kpl
  • Erikoista: yhteiskäyttöinen korttelipiha sekä korttelissa yhteiskäyttötiloja mm. Smart Post ja kerhohuone, jätteiden putkikeräys, yhteiskäyttöauto, ylimmässä kerroksessa kattoterassillisia parviasuntoja, kohteesta järjestetty arkkitehtikutsukilpailu

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke

  • Asunto Oy: Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke
  • Paikkakunta: Helsinki
  • Rakennusaika: 5/2019 – 12/2020
  • Hankemuoto: Hartelan omaperustainen RS-kohde
  • Laajuus: 4 828 kem², 16 875 m³, asuntoja 58 kpl
  • Erikoista: yhteiskäyttöinen korttelipiha sekä korttelissa yhteiskäyttötiloja mm. Smart Post ja kerhohuone, jätteiden putkikeräys, yhteiskäyttöauto, ylimmässä kerroksessa kattoterassillisia parviasuntoja, kohteesta järjestetty arkkitehtikutsukilpailu

Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy/ Turumankatu 15 ja Pojamankatu 12

  • Paikkakunta: Helsinki
  • Tilaaja: Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy
  • Rakennusaika: 03/2021 – 02/2023
  • Hankemuoto: KVR-urakka
  • Laajuus: 5 550 kem², 25 774 m³, asuntoja 84 kpl
  • Erikoista: yhteiskäyttöinen korttelipiha sekä korttelilla yhteiskäyttötiloja mm. Smart Post ja kerhohuone, jätteiden putkikeräys, yhteiskäyttöauto, kohteesta järjestetty arkkitehtikutsukilpailu

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.