Hartelalle merkittävä aluehanke Tampereen Hervannassa

Hartela ja Tampereen kaupunki ovat solmineet kolmen asuintontin sekä pysäköintirakentamiseen osoitetun tontin toteutussopimuksen Hervannan pohjoisakselin alueella. Tontit sijaitsevat Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun välisellä osuudella. Muita alueen toteuttajia ovat Skanska ja Setlementtiasunnot.

Hartelalla on alueella asuinrakennusoikeutta yhteensä noin 26 000 kerrosneliömetriä jakaantuen noin kymmeneen hankkeeseen. Alue sijaitsee olemassa olevan kaupunkiympäristön keskellä ratikkareitin varrella, tukien näin erinomaisesti Hartelan kestävän kehityksen tavoitteita. Rakennustyöt alueella on tavoitteena käynnistää vuoden 2022 lopussa.

Toteutussopimus pohjautuu Tampereen kaupungin vuonna 2017 järjestämään ideakilpailuun, jonka Hartela ja BST-Arkkitehdit voittivat ehdotuksellaan Keinutaan. Alueen kaavaprosessi toteutettiin kumppanuuskaavoitusmallilla, ja alueen ensimmäisen vaiheen kaava vahvistui syksyllä 2020.

”Olemme suunnittelemassa laadukasta asuinympäristöä palveluiden, kulkuyhteyksien, oppilaitosten ja työpaikkojen välittömään läheisyyteen. Toteutussopimuksessa olemme sitoutuneet lunastamaan suunnittelukilpailun lupaukset monimuotoisesta ja yhteisöllisestä asuinalueesta. Olen iloinen, että Tampereen kaupunki ja sopimuksen muut kumppanit luottavat Hartelaan ja saamme lähteä yhdessä toteuttamaan tätä ainutlaatuista kokonaisuutta”, kertoo Hartela Länsi-Suomi Oy:n Tampereen aluejohtaja Elisa Tuomisto.

Hervannan pohjoisakselin kortteleihin on tulossa monipuolista asumista ja erilaisia liiketiloja. Asuntoja toteutetaan monilla eri hallintomuodoilla, sillä alueelle on suunnitteilla omistusasuntoja, kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja sekä opiskelija-asuntoja. Alueen asuinrakennuksia palveleva pysäköintilaitos tulee sijoittumaan Orivedenkadun ja Kanjoninkadun väliselle alueelle. Alueen arkkitehtuuriin on kiinnitetty paljon huomiota ja tavoitteena on luoda korkeatasoinen sisääntuloalue saavuttaessa Tampereen keskustasta Hervantaan.

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.