Rakennusyhtiö Hartela teki vuonna 2023 onnistuneen tuloksen asuntomarkkinan alakulosta huolimatta. Yhtiö lähti vuoteen 2024 vahvalla kassalla, korkealla omavaraisuusasteella ja kaikkien aikojen vahvimmalla tilauskannalla.
Hartela-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 274,1 miljoonaa euroa (edellisellä tilikaudella 335,0 M€). Toimintaympäristön voimakkaasta heikentymisestä huolimatta liiketulos oli 7,0 miljoonaa euroa, ja liikevoittoprosentti 2,6 (edellisellä tilikaudella 12,2 M€ ja 3,6 %). Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,9 miljoonaa euroa (8,0). Toiminnan volyymi ja sen myötä tilikauden tulos laskivat erityisesti siksi, että korkea korkotaso ja uudiskohteiden heikko rahoitettavuus heikensivät edellytyksiä aloittaa uusia asuntorakentamisen hankkeita.
”Tuotantomme monipuolisuus ja erityisesti panostuksemme kumppanuusliiketoimintaan ovat kannatelleet meitä tänä vaikeana aikana. Kumppanuusliiketoiminnassa aloitimme viime vuonna merkittäviä uusia hankkeita, kuten Turun musiikkitalo Fuugan, Astra-kampuksen ja Porin oikeustalon rakentamisen. Tampereella TOAS Hippoksen rakentaminen jatkui uusien vaiheiden myötä. Vähensimme RS-asuntotuotannon määrää hyvissä ajoin, minkä ansiosta vuoden lopulla valmiiden myymättömien asuntojen määrä oli vähäinen”, sanoo Hartela-konsernin toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.
Vuonna 2023 Hartela sai valmiiksi 1 136 uutta asuntoa (1 393), joista omaperusteisten RS-hankkeiden asuntoja oli 96 (472) ja sijoittajahankkeiden asuntoja 807 (594). Koko konsernissa oli valmiita myymättömiä asuntoja vuoden lopussa 41 kappaletta. Vuoden vaihtuessa oli rakenteilla kaksi omaperusteista RS-kohdetta, joissa oli myynnissä 96 asuntoa. Omaperusteisen asuntotuotannon osuus yhtiön liikevaihdosta oli noin 51 % ja muun talonrakentamisen 49 %.
Merkittävä osa tilauskannasta ulottuu vuoteen 2025
Konsernin tulouttamaton tilauskanta oli tilikauden vaihteessa ennätykselliset 367,4 miljoonaa euroa (303,2), ja se jakaantuu monipuolisesti eri liiketoiminta-alueisiin. Tilauskannasta 13 % oli RS-asuntokohteita, 11 % sijoittajille ja yleishyödyllisille yhteisöille myytyjä asuntokohteita, 38 % kumppanuusrakentamista, 31 % kilpailu-urakointia ja 7 % toimitilarakentamista.
”Mielestäni tuloksen säilyminen kohtuullisella tasolla, nettovelattomuus ja tilauskannan vahva kasvu olivat erinomaisia onnistumisia tässä markkinatilanteessa. Vuosi 2023 oli toimialalla haastava, emmekä usko, että asuntorakentamisessa tapahtuisi nopeaa positiivista käännettä tänäkään vuonna. Lähdimme kuitenkin vuoteen 2024 positiivisella näkymällä: tilauskantamme on ennätyksellisen suuri ja merkittävä osa tilauskannasta kohdistuu myös vuodelle 2025”, Korkiamäki sanoo.
“Hartelan erinomainen taseasema ja valmiit hankeaihiot mahdollistavat uusien hankkeiden käynnistymisen heti, kun markkina elpyy. Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta sekä hartelalaisia ja sidosryhmiämme pitkäjänteisestä työstä yhteisten tavoitteiden eteen vuonna 2023.”
Hartelassa luodaan edellytyksiä sukupolvenvaihdokseen
Hartelan omistamisen rakenne muuttui vuoden 2023 aikana. Aiemmin Hartelan omistajat omistivat emoyhtiön suoraan yksityishenkilöinä. Uudistuksen jälkeen samat henkilöt omistavat Hartelan emoyhtiön kukin omistamansa yhtiön kautta.
Hartela halutaan pitää perheyhtiönä, ja omistusrakenteen muutosten tavoite olikin luoda rakenteita ja edellytyksiä yhtiön omistajuuden siirtämiseksi tulevaisuudessa neljännelle sukupolvelle. Aikanaan tapahtuvaan sukupolvenvaihdokseen on varauduttu jo muutaman vuoden ajan mm. perehdyttämällä seuraavaa sukupolvea konsernin toimintaan ja osallistamalla heitä hallituksen toimintaan tarkkailijajäseninä.
Hartelan tilinpäätöksen ja vastuullisuuskatsauksen sisältävä vuosiraportti julkaistaan yhtiön verkkosivuilla helmikuun aikana.
Lisätiedot: Juha Korkiamäki, toimitusjohtaja Hartela-yhtiöt, 050 2238, juha.korkiamaki@hartela.fi
False
4
10.12.2024
A-Kruunu ja Hartela ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Kirkkonummen Vesitorninrinteeseen rakennettavasta 59 asunnon vuokratalosta. Hankkeen hiilijalanjälki on ennätyksellisen matala.
29.11.2024
Hartela rakentaa Järvenpään Pöytäalhon kaupunginosaan seitsenkerroksisen asuinkerrostalon, jonka ostaa ICECAPITAL Housing Fund VI Ky. Kohde nousee osoitteeseen Valtuustonkatu 12.
26.09.2024
12.09.2024
27.06.2024
26.06.2024
18.06.2024
18.06.2024
Mitä energiaratkaisuja suositaan nyt ja miksi? Rambollin johtava asiantuntija Santeri Siren ja Hartelan talotekniikkapäällikkö Juuso Mäki istuivat tutkailemaan energiaratkaisujen nykytilaa ja tulevaisuutta.
12.06.2024
06.06.2024
26.04.2024
25.04.2024
11.04.2024
27.03.2024
21.03.2024
15.03.2024
Hartela toimii kohteen kehittäjänä ja rakentajana. Hanke käynnistyy välittömästi, ja Terveystalon on tarkoitus muuttaa uusiin tiloihin kesän 2027 aikana.
14.03.2024
07.03.2024
29.02.2024
20.02.2024
02.02.2024
31.01.2024
22.01.2024
16.01.2024
16.01.2024
15.01.2024
Katso, kuuntele tai lue rakennuttajapäällikkö Seppo Saariston ja konsultti Anders Eklundin keskustelu.
28.12.2023
18.12.2023
Katso, kuuntele tai lue arkkitehti Tom Cederqvistin ja hankekehitysjohtaja Emma Grönlundin keskustelu.
15.12.2023
Kaksi konkaria kertoo ihmisen auttamisesta.
08.12.2023
31.10.2023
27.10.2023
Katso, kuuntele tai lue arkkitehti Jari Inkisen ja hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläisen keskustelu.
09.10.2023
29.09.2023
04.09.2023
Entä mitä yhteistä on biisin ja talon rakentamisessa?
30.08.2023
22.08.2023
17.08.2023
27.06.2023
09.06.2023
08.06.2023
23.05.2023
08.05.2023
05.05.2023
26.04.2023
13.04.2023
12.04.2023
27.03.2023
23.03.2023
20.03.2023
10.03.2023
16.02.2023
09.02.2023
26.01.2023
16.01.2023
02.01.2023
22.12.2022
19.12.2022
12.12.2022
07.12.2022
31.10.2022
30.09.2022
26.09.2022
15.09.2022
07.09.2022
Kun insinööri Emil Hartela vuonna 1942 suunnitteli yrityksen perustamista, hän tuskin arvasi, että 80 vuotta myöhemmin läpimurron tehnyt lahjakas artisti kirjoittaa yrityksen tarinasta inspiroituneena laulun.
29.08.2022
01.07.2022
30.06.2022
29.06.2022
22.06.2022
08.06.2022
Hartela rakensi Vantaan Vehkalaan Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun muuntojoustavat, nykypäivän tarpeet täyttävät toimitilat. Hartelan kumppanuusmallilla toteuttama hanke on valmistunut tavoitteiden mukaisesti ja luovutetaan Veripalvelulle käyttöönottoa varten heinäkuussa 2022.
27.05.2022
Hartela ja Evli Residential II -rahasto ovat sopineet uuden asuinrakennuksen rakentamisesta Nokian keskustaan. Nokian keskustan palvelujen viereen rakentuvaan kohteeseen tulee energiaa säästäviä ja asumisviihtyvyyttä lisääviä ratkaisuja. As Oy Nokian Tähden rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 2022 ja kohde valmistuu kesällä 2023.
12.05.2022
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piirin ”Vuoden Mestariksi 2021” on valittu raumalainen rakennusmestari Kai Österlund.
04.05.2022
Hartela aloittaa TOASin Hippos-hankkeen rakentamisen kesäkuussa Tampereen Kalevassa. Tavoitteena on, että opiskelijakortteli saa ensimmäiset asukkaansa parin vuoden kuluttua.
16.03.2022
Hartela aloittaa uuden ajan toimitilakiinteistön rakentamisen Helsingin Ilmalaan tulevana kesänä. Kiinteistön muuntojoustavuus ja monipuoliset palvelut yhteiskäyttötiloineen ovat omiaan vastaamaan tulevaisuuden työn ja tekijöiden tarpeisiin.
07.03.2022
Hartela on tehnyt lahjoituksen Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, joka toimittaa ruokaa, suojaa ja lääkkeitä konfliktialueelle. Tämä on meidän tapamme osoittaa myötätuntomme ja tukemme Ukrainalle, joka tarvitsee tässä tilanteessa kaiken mahdollisen avun.
03.03.2022
Suomen Asuntoneuvoja ja Hartela aloittavat yhteistyön hankkeessa, jossa rakentuu uusia kaupunkikoteja rautatieaseman läheisyyteen. Asunto Oy Lahden Vahva-Jussin Verso valmistuu elokuussa 2023.
16.02.2022
Hartelalle vuosi 2021 oli taloudellisesti onnistunut kaikilla rintamilla; kaikki tytäryhtiöt tekivät vähintään hyvän tuloksen ja samalla onnistuttiin kasvattamaan tonttivarantoa tulevaisuuden projekteja varten.
27.01.2022
Vuosi 2021 oli Hartelalle hyvä huolimatta korona-pandemian aiheuttamista vaikeuksista.
10.01.2022
Turun kaupunki allekirjoitti maanantaina 10.1. musiikkitalon allianssisopimuksen sekä hankesuunnitteluvaiheen tilauksen Hartela Länsi-Suomi Oy:n, PES-Arkkitehdit Oy:n ja WSP Finland Oy:n muodostaman Harmonia-ryhmittymän kanssa. Musiikkitalo toteutetaan allianssimallilla.
26.11.2021
Olemme vaihtaneet sivustomme uuteen julkaisujärjestelmään sekä lisänneet sivustomme sisältöä. Toivotamme mukavia hetkiä uusilla sivuillamme ja mikäli huomaat jonkin pienen mutkan vielä uusien sivujen toiminnallisuuksissa, niin vinkkaathan siitä meille: asiakkuustiimi@hartela.fi -osoitteeseen.
25.11.2021
Hartela on päättänyt kehittää yhtiörakennettaan siten, että Tampereen toiminnot irrotetaan Hartela Länsi-Suomi Oy:stä omaksi tytäryhtiökseen. Tytäryhtiön nimeksi tulee Hartela Pirkanmaa Oy ja sen toimitusjohtajaksi on valittu tamperelainen Hanna Marttinen. Länsi-Suomen tytäryhtiöön jäävät jatkossa Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Länsi-Uudenmaan alueet. Ratkaisun taustalla on strateginen tavoitteemme kasvaa Pirkanmaan alueella.
25.11.2021
Vähähiilisen viherkorttelin tontinluovutuskilpailu on Helsingissä ensimmäinen, jossa arvioitiin arkkitehtuurin lisäksi myös hiilijalanjälkeä, energiatehokkuutta ja viherkerrointa. Voittajaksi ehdotettu Hartelan Grün in der Mitte tuo Verkkosaareen elämyksellisen ja muuntojoustavan terassoituvan kaupunkikorttelin, jonka erityispiirre on monikerroksinen viherrakenne.
04.11.2021
Hartela ja Tampereen kaupunki ovat solmineet kolmen asuintontin sekä pysäköintirakentamiseen osoitetun tontin toteutussopimuksen Hervannan pohjoisakselin alueella. Tontit sijaitsevat Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun välisellä osuudella.
28.06.2021
Hartela-konserni teki vahvan tuloksen ja tulos kasvoi selvästi vuonna 2020. Liikevoitto kohosi 12,4 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,5 miljoonasta. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja nousi 7,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,2 miljoonaa.
28.06.2021
Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoima rahasto ja Hartela Etelä-Suomi Oy ovat solmineet esisopimuksen Espoon Kauklahdessa sijaitsevan kiinteistön kaupasta. Esisopimuksen kohteena oleva kiinteistö sijaitsee Kauklahden juna-aseman läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien varrella.
28.06.2021
Hartela on aloittanut Nokian keskustassa sijaitsevan Poutuntien aluerakennushankkeen ensimmäisen asuinkerrostalon rakennustyöt. Asuinrakennuksen tilaajana toimii TA-Asumisoikeus Oy ja kohteeseen toteutetaan 39 asumisoikeusasuntoa valtion asuntorahasto ARA:n tukemana.
22.06.2021
Karin kampuksen urakkasopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona 23.6.2021 Rauman kaupungintalolla. Rakennusurakasta vastaa Hartela Länsi-Suomi Oy:n Rauman yksikkö. Talotekniikka- ja laatoitusurakat ovat alistettuja sivu-urakoita.
22.02.2021
Hartela-konsernin tulos kasvoi selvästi vuonna 2020. Liikevoitto kohosi 12,4 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,5 miljoonasta. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja nousi 7,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,2 miljoonaa.
09.09.2020
Hartela rakentaa ICECAPITALille tämän ja ensi vuoden aikana yli 250 asuntoa pääkaupunkiseudulle.
18.08.2020
Hartela-yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on kutsuttu KTM Kari Heinistö 6.8.2020 alkaen. Hallituksen aikaisempi puheenjohtaja Jukka Hienonen on uusien tehtäviensä vuoksi päättänyt luopua puheenjohtajuudesta.
09.04.2020
Hartela Etelä-Suomi Oy voitti yrityssarjassa isojen talonrakennusyritysten sarjan. Kilpailumittaukset tehtiin useammalla Hartelan työmaalla. Tämän lisäksi talonrakennusalan työmaasarjassa isojen rakennusyritysten voiton vei Hartela Etelä-Suomi Oy:n työmaa Asunto Oy Helsingin Poukama.
01.11.2019
TOAS on toteuttamassa historiansa suurinta uudiskohdettaan allianssimallilla Tampereella. Keväällä käynnistetyn tarjouskilpailun Hippostalon tontin suunnittelutyöstä ja toteutuksesta voitti Hartela allianssikumppaneineen.
01.10.2019
Herttoniemessä kohoaa Hartelan ja YIT:n yhteistyöhanke Lähipalvelukeskus Hertsi. Nyt jo harjakorkeuteen noussut Hertsi valmistuu alkuvuodesta 2020 tuoden asukkaille mm. Prisman, kirjaston, päiväkodin sekä kahvila- ja ravintolapalveluita aivan metro- ja linja-autoaseman viereen.
26.09.2019
Vuonna 2021 OYS pystyy tarjoamaan potilailleen entistä tehokkaampaa hoitoa syöpätaudeissa. Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoitoyksikön uudisrakennus etenee toteutusvaiheeseen, Sairaanhoitopiirin kumppaniksi hankkeen maa-, perustus- ja runkourakan toteutukseen on valittu Hartela Pohjois-Suomi Oy.
02.09.2019
Hartelalla alkaa pian kolme uutta sijoittajille myytyä kerrostalohanketta Espoon Niittykummussa. Myytyjen kohteiden yhteisarvo on lähes 60 miljoonaa euroa, ja niissä on yhteensä 240 asuntoa.
03.07.2019
Työyhteenliittymä Hartela Länsi-Suomi Oy, Vesi-Vasa Oy, Ilmastointi-Salminen Oy ja Sähkö-Rauma Oy on allekirjoittanut urakkasopimuksen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Posivan kanssa.
01.07.2019
Hartela Pohjois-Suomi Oy kehittää Ouluun Karjasillan Verstas -aluetta, joka koostuu 11 kerrostalosta, saneerattavasta koulurakennuksesta sekä kannenalaisesta autohallista. Alue rakentuu vaiheittain seuraavien 8 - 10 vuoden aikana. Alueen energiajärjestelmän toteutuskumppaniksi Hartela Pohjois-Suomi Oy on valinnut Oulun Energia Oy:n.
29.04.2019
Vuosi 2018 oli koko rakennusalalle haastava. Tästä huolimatta Hartelan vuosi 2018 merkitsi sekä liikevaihdon kasvua että tuloksen paranemista. Hartela-konsernin taseen alentaminen jatkui vielä, mutta toiminnan painopiste on siirtynyt kannattavuuden parantamiseen.
Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.