Vuoden parhaat ARA-neliöt 2024 -palkinto Turun Mäntymäen uudistamisesta

Ara on myöntänyt Vuoden parhaat ARA-neliöt 2024 -palkinnon TVT Asunnot Oy:lle Turun Mäntymäen uudistamishankkeesta. Hartela toimi hankkeessa pääurakoitsijana.

 

Palkinto on myönnetty vuodesta 2017 alkaen Aran rahoittamalle uudisrakentamis- tai perusparantamiskohteelle. Palkinnon saavan kohteen valitsee Ara. Palkinto jaetaan vuosittain tammikuussa pidettävän Ara-päivän yhteydessä, tänä vuonna 16.1.2024.

 

Mäntymäen alue sijaitsee lähellä Turun keskustasta. TVT Asunnot Oy ja Turun kaupunki laativat yhteistyössä alueelle kaavan uudistamisen pohjaksi. Laajan selvitystyön jälkeen päädyttiin purkavaan uudistamiseen. Alueelta puretuissa taloissa oli 180 asuntoa, ja niiden tilalle saadaan 460 uutta asuntoa. Rakennuksia tulee kaikkiaan yhdeksän. Niistä neljä on jo valmiita ja kolme rakenteilla.

Hanke on saanut Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen.

 

Uusi Mäntymäki henkii tyylikästä 1950-lukua

 

Uudisrakennukset ovat kaupunkikuvallisesti uskollisia vanhan rakennuskannan ulkoiselle ilmeelle. Lähtökohtana oli alkuperäisten rakennusten 1950-luvun henki. Näin saadaan tyylikästä ja aikaa kestävää rakennuskantaa. Alue on yleisilmeeltään vihreä ja puistomainen. 

 

”Hankkeen arkkitehtuuri toteutettiin ajattomasti 1950-luvun tyyliä mukaillen. Tämä tarkoittaa selkeitä rakennusmuotoja ja aukotuksia sekä englantilaistyylisiä katusisäänkäyntejä ja puistomaisia piha-alueita”, Jarkko Kettunen Arkkitehtitoimisto AJAK Oy:stä kertoo.

 

”Hartelan näkökulmasta on ollut hienoa päästä toteuttamaan näin laajaa ja suunnittelultaan ajatonta aluehanketta. Yhteensä seitsemän talon hanke on huima taidonnäyte koko Hartelan porukalta. Hanke on myös hieno osoitus hyvästä yhteistyöstä TVT:n kanssa. Luottamus on säilynyt molemmin puolin vahvana aina vuosi- ja takuukorjauksiin asti. Hanke on oiva esimerkki siitä, miten hyvin toimiva kumppanuus tuottaa laadukkaita ja kestäviä lopputuloksia rakennusalalla,” sanoo hankekehitysjohtaja Mikko Wikström Hartelasta.

 

Uudet rakennukset ovat moderneja ja vähäeleisiä. Kodit ovat valoisia ja kaikissa on tilava, lasitettu parveke. Isoimmissa perheasunnoissa on myös omat ikkunalliset saunat.

 

Yhteisöllisyyttä tukevat asukkaiden käytössä olevat monitoimitilat sekä yhteiset, viihtyisät ulkotilat. Hissilliset talot täyttävät myös esteettömyysvaatimukset.

 

”Kohteessa on poikkeuksellisen monipuolinen asuntojakauma, jolla pyritään vastaamaan ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin. Asuntoihin on rakennettu myös alkoveja, joita asukkaat voivat käyttää tarpeidensa mukaan työtilana, varastona, kuntoilutilana, vierashuoneena tai pienen lapsen makuuhuoneena”, Kettunen sanoo.

 

Asuntojen suunnittelussa on hyödynnetty TVT Asuntojen asukkailta koottuja toiveita.

 

Kuva: Roope Jakonen, Rojak Oy

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.