”Biisin hiominen voi kestää kuukausia”

Olli Halonen teki kymmenen vuotta kappaleita saadakseen levytyssopimuksen. Tomasz Viio on sen sijaan rakentanut kymmenen vuotta taloja. Miten Ollin kappaleet syntyvät? Entä mitä yhteistä on biisin ja talon rakentamisessa?

 

Olli Halonen, artisti: "Kun rakennan biisiä, mulla on usein tarkka mielikuva siitä, kuka sen kappaleen kuuntelija on, ja millaisessa tilanteessa hän haluaa sitä kuunnella. Kun tein Suomen kesä -kappaletta, ajattelin keski-ikäistä suomalaista kesälomalla.

 

Hän on juuri astunut rantasaunasta laiturille ja kuuntelee tätä biisiä. On sellainen täydellinen, hiljainen ja tyyni kesäyö. Halusin, että jokainen pienikin osa kappaleesta sopii siihen hetkeen." 

 

Tomasz Viio, työnjohtaja: "Aika samalla tavoin mekin kartoitamme ja ajattelemme asiakkaan toiveita, kun suunnittelemme uutta rakennusprojektia. Minkälaisia pohjaratkaisuja, yhteisiä tiloja ja vaikka pintamateriaaleja ihmiset toivovat? Mitä meidän tulee huomioida esimerkiksi runko- ja sisätyövaiheessa, jotta asukkaiden tarpeet täyttyvät?

 

Mä ajattelen, että rakentamiseen täytyy suhtautua niin kuin itselleen tekisi."

 

Olli: "Kappaleen kirjoittaminen tietysti lähtee omasta tarpeesta sanoa jotakin. On jokin asia, jota on ajatellut paljon ja joka on sillä hetkellä tärkeä. Sitten mä mietin, miten tiivistäisin tämän asian yhteen lauseeseen. Haluan, että perusta ja idea on ensin kunnolla mietitty.

 

Kun ydinajatus on kristallinkirkas, saan sanoitukset ja melodiat palvelemaan paremmin sitä mielentilaa ja hetkeä ihmisen elämässä, jossa kuvittelen, että biisiä kuunnellaan."

Olli: "Ajatus kappaleen hyvästä perustasta on ihan sama kuin talonrakennuksessa. Jos perustan tekee vähänkään heikosti, niin rakennuksesta tulee hutera. Jos taas perusta on kunnossa, sen päälle pystyy tekemään erilaisia ratkaisuja.

 

Ensimmäinen sävellys voi syntyä nopeastikin, mutta sitten biisiä lähdetään hiomaan ja hiomaan. Tuottaja ja levy-yhtiö tulevat mukaan. Mulla on ympärillä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä tehdä töitä."

 

Tomasz: "Mun osalta rakennusprojekti käynnistyy niin, että ensin kootaan tiimi. On tosi tärkeää, että oikeat ihmiset on valittu tekemään oikeita asioita. Vaikka tulisikin vaikeuksia, niin jokainen porukan jäsen auttaa toinen toista.

 

Kun tiimi on koossa, aloitetaan yhdessä ennakkosuunnittelu ja esimerkiksi neuvotellaan aliurakoitsijoiden kanssa. Sitten laitetaan kädet saveen, eli aloitetaan maanrakennustyöt, joiden jälkeen rakennetaan perustukset ja niiden päälle talojen rungot. Kun runkovaihe on valmis, tehdään vesikatto, julkisivut ja monta vaihetta käsittävät sisätyöt. Lopuksi laitetaan piha kuntoon, tehdään viimeistelyjä ja toivotetaan asukkaat tervetulleiksi.

 

Tämä ehkä kuulostaa yksinkertaiselta mutta sitä se ei ole. Isoissa rakennushankkeissa on valtava määrä muuttujia, ja jokainen tiimin jäsen saa laittaa kaiken osaamisensa peliin. Tulin juuri mukaan tiimiin, jonka kanssa rakennamme kuusi kerrostaloa, joihin tulee lähes 360 opiskelija-asuntoa. Hanke kestää kolme vuotta."

”Se kaikkein paras palkinto”

Olli: "Vaikka idea ja sävellys syntyisivät nopeasti, kappaleen hiominen voi lopulta kestää kuukausia. Sitä istuu yksin kitaran kanssa ja saattaa miettiä monta päivää yhtä ainoaa lausetta. Se on monesti raskasta ja turhauttavaakin.

 

Mä ajattelen, että muusikon työ on myös asiakaspalveluammatti. Kun mennään keikalle, niin tarkoitus on, että jokainen lipun ostanut tykkää keikasta. Kun mä lopulta näen livenä, että ihmiset nauttivat siitä pitkään rakennetusta kappaleesta, se on se kaikkein paras palkinto."

Tomasz: "Hienointa on nähdä se muuttopäivä. Ihmiset ovat iloisia, ja rakentajana saa jopa kiitoksia ja kehuja. Kyllä mä voin ylpeänä seistä niiden talojen takana, joita olen ollut rakentamassa.

 

Myös isäni oli rakentaja. Hän rakensi mun kotitalon, kun olin pikkupoika. Odotin innolla, että isä tuo puukuorman pihaan, jotta päästiin kavereiden kanssa tekemään niistä majaa. Välillä faija jeesasi ja toi lisää tavaraa. Vasaroita hävisi kuulemma aika monta.

 

Äiti asuu yhä kotitalossa, ja kuka tietää, ehkä minäkin vielä joskus asun siellä. Koti on paikka, jonne voi aina mennä ja jossa on mukava ja lämmin olla."

Olli: "Monelle koti on se tärkein paikka maailmassa, siihen liittyy paljon tunteita ja muistoja. Vaikka mennään vuosien läpi ja maailma muuttuu, koti on turvapaikka, jossa ilot ja surut koetaan. Mä olen tehnyt Hartelan kanssa yhteistyössä biisin Ihmiseltä ihmiselle. Kappale kertoo kodista ja perheestä, joka siellä on kasvanut.

 

Oli ihana tunne, kun biisi alkoi rakentua ja mä tajusin, että tästä tulee hyvä."

 

Olli Halosen debyyttialbumi julkaistaan 8.9. Albumilta löytyy myös kappale Ihmiseltä ihmiselle:

 

Löydä oma kotisi

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Vantaan Myyrin Terra

Uusimaa

Asunto Oy Vantaan Myyrin Terra

Valmistunut 9/2022

85 asuntoa

1-4 huonetta

23,5-82,0 m2

Vapaana 7 kotia

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Oulun Mäntylän Kanerva

Pohjois-Pohjanmaa

Asunto Oy Oulun Mäntylän Kanerva

Valmistunut 9/2022

30 asuntoa

1-3 huonetta

32,0-70,5 m2

Vapaana 6 kotia

MUUTTOVALMIS
As Oy Rauman Loisto

Satakunta

As Oy Rauman Loisto

Valmistunut 3/2022

59 asuntoa

1-4 huonetta

28,0-96,5 m2

Vapaana 3 kotia

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Vantaan Myyrin Tähti

Uusimaa

Asunto Oy Vantaan Myyrin Tähti

Valmistunut 3/2024

64 asuntoa

1-4 huonetta

24,0-98,5 m2

Vapaana 17 kotia

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Kajo

Uusimaa

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Kajo

Valmistunut 9/2024

45 asuntoa

1-4 huonetta

27,5-115,5 m2

Vapaana 33 kotia

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Lohjan Hiidensalmen Aava

Uusimaa

Asunto Oy Lohjan Hiidensalmen Aava

Valmistunut 6/2023

31 asuntoa

2-3 huonetta

41,0-83,0 m2

Vapaana 2 kotia

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.