Hartelan rakentaman Astra-kampusrakennuksen peruskivi muurattiin tänään Turussa

31.10.2023

Astra-kampusrakennuksen peruskivenmuuraustilaisuus järjestettiin Turussa tänään. Vastuullisuus huomioidaan läpi rakennusprosessin. Hankkeen tavoitteena on saada neljän tähden RTS-luokitus.

 

Åbo Akademin kampusalueella Tähtikortteliin rakentuva Astra-kiinteistö korvaa Gadolinia-kiinteistön osoitteessa Porthaninkatu 3–5. Rakennustyöt ovat alkaneet tänä syksynä ja rakennus valmistuu syksyllä 2025.

 

Astra-kampusrakennuksesta tulee Åbo Akademin opiskelijoiden ja henkilökunnan kohtaamispaikka. Astrassa tullaan tarjoamaan muun muassa tuki- ja kirjastopalveluita, ja siellä tulee olemaan ravintola, kahvila sekä tiloja opetusta, ryhmätyöskentelyä ja itsenäistä opiskelua varten. Rakennusta tulee käyttämään myös Åbo Akademin yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Astrasta suunnitellaan myös turkulaisten kohtaamispaikka, jonka auditorio tarjoaa hienot puitteet esimerkiksi konferensseille. Myös ryhmätiloja vuokrataan ulkopuolisille.

 

Hankkeen tavoitteena on saavuttaa neljän tähden RTS-sertifikaatti, joka huomioi Suomen olosuhteet ympäristöasioiden näkökulmasta.

 

"On ratkaisevaa, että rakentamisessa otetaan vastuu ympäristöstä ja yhteiskunnasta, ja me Åbo Akademin säätiössä haluamme olla edelläkävijöitä tässä suhteessa. Tavoitteenamme on luoda Astraan parhaimmat tilat oppimiselle ja opetukselle, samalla kun minimoimme ympäristövaikutukset. Myös alihankkijoiden on sitouduttava hiilineutraaleihin suunnitelmiin”, Åbo Akademin säätiön kiinteistöpäällikkö Mika Soinio kertoi.

 

"Astrassa rakennetaan kestävää pohjaa tulevaisuuden koulutukselle. Projekti on saanut vahvan startin, ja toistaiseksi emme ole kohdanneet suuria yllätyksiä, vaikka työmaa sijaitsee vaativassa ympäristössä Turun tuomiokirkon naapurissa. Kaikki tähänastiset haasteet on ratkaistu aktiivisessa vuorovaikutuksessa tilaajan kanssa", kertoo Hartela Länsi-Suomen aluejohtaja Lauri Piitari.

Peruskivenmuuraustilaisuudessa kuultiin muun muassa Åbo Akademin rehtori Mikael Lindfeltin, Turun pormestari Minna Arven, Åbo Akademin säätiön hallituksen puheenjohtaja Stefan Wallinin ja toimitusjohtaja Lasse Svensin sekä Hartelan Lari Malliuksen puheet sekä kuoromusiikkia.

 

Astra lyhyesti:

  • Astra valmistuu syksyllä 2025
  • Rakennukseen muuttaa muun muassa Åbo Akademin yhteiskuntatieteet
  • Hankkeen kokonaisala on 13 382 m2
  • Hankkeen tavoitteena on neljän tähden RTS-luokitus
  • Sigge Arkkitehtien korkeatasoinen arkkitehtuuri, pääsuunnittelijana Pekka Mäki

 

Lisätiedot:

Lauri Piitari, aluejohtaja Hartela Länsi-Suomi, puh. 050 465 5454 lauri.piitari@hartela.fi

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.