Oulun oikeustalon työmaalla juhlitaan harjannostajaisia

29.08.2022

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa uuden oikeustalon Ouluun. Oulun keskustassa Torikadulla sijaitsevan oikeustalon harjannostajaisia juhlitaan tänään työmaalla. Rakennustyöt alkoivat vuoden 2021 maaliskuussa, ja uusiin tiloihin päästään muuttamaan alkuvuodesta 2023.

 

Rakennustyöt ovat edenneet pandemia- ja maailmantilanteesta huolimatta aikataulu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja noin 9100 kerrosneliöinen uudisrakennus valmistuu helmikuussa 2023. Sepänkadun ja sisäpihan puolella olevaa, vuonna 2006 valmistunutta tilaa peruskorjataan noin 4 000 kerrosneliötä. Peruskorjaus valmistuu alkuperäistä aikataulua aikaisemmin joulukuussa 2022.

Koronapandemian vuoksi harjannostajaisia päästään juhlimaan työmaalla vasta tänään maanantaina 29.8. Perinteiden mukaan harjannostajaisissa tarjotaan hernekeittoa ja musiikkiesitys työmaan työntekijöille.

 

Uuteen oikeustaloon toteutetaan tilat Oulun käräjäoikeudelle, Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, Ulosottolaitokselle ja Syyttäjälaitokselle sekä Rovaniemen hovioikeuden Oulussa toimitettaville pääkäsittelyille. Oikeustalokortteliin tulee lisäksi Oulun oikeusaputoimiston ja Oulun edunvalvontatoimiston sekä Maahanmuuttoviraston tiloja. Oikeustalokortteliin rakennetaan toimistotilojen lisäksi asiakaspalvelutiloja sekä tuomioistuinten istuntosalitilat. Oikeustalo sijoittuu vanhan virastotalon Torikatu 34-40 paikalle.


Senaatti-kiinteistöjen kärkihanke

 

Senaatti-kiinteistöt toteuttaa kokonaiskustannuksiltaan noin 40 miljoonan euron rakennushankkeen yhteistyössä Hartela Pohjois-Suomi Oy:n kanssa kärkihankeallianssimallilla, jonka perusajatuksena on yhdistää eri tahot toimimaan kaikissa tilanteissa hankkeen parhaaksi.

 

Suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota rakennuksen sisäolosuhteiden hallintaan sekä rakennusaikana että tilojen käytön aikana. Avainasemassa ovat kosteusteknisten riskien hallinta suunnittelussa ja toteutuksessa sekä työmaan puhtaudenhallinta. Lisäksi tilojen ääneneristykseen ja huoneakustiikkaan on panostettu ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen tullaan todentamaan kattavilla akustisilla mittauksilla.

 

Ympäristötavoitteet ohjaavat rakentamista

 

Käyttäjien toiveiden ja tarpeiden lisäksi ympäristötavoitteet vaikuttavat Oikeustalokorttelin toteuttamiseen. Rakennukseen toteutetaan esimerkiksi energian kierrätysjärjestelmä ja energialuokasta tavoitellaan erinomaista.

Osa rakennusten kiinteistösähköstä tuotetaan aurinkoenergialla, ja Senaatti-kiinteistöt laskee rakennuksen hiilijalanjäljen.

”Meille tärkeää, että valitsemme yhdessä kumppaniemme kanssa energiatahokkaita, tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja”, sanoo Hartela Pohjois-Suomen toimitusjohtaja Markku Taskinen.

 

Senaatti-kiinteistöt vastaa valtion kiinteistöistä ja työympäristöistä, niiden rakennuttamisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Senaatti noudattaa toiminnassaan valtion omakustannusperusteista vuokrajärjestelmää, jossa vuokrilla katetaan kiinteistöjen investoinnit, ylläpito ja muut kiinteistöstä aiheutuvat kulut.

 

Lisätiedot:

 

Senaatti-kiinteistöt, Harri Karjula, rakennuttamisryhmän päällikkö, puh. 0500 584 216, harri.karjula@senaatti.fi

Hankkeen verkkosivu: www.senaatti.fi/hankkeet/oulun-uusi-oikeustalo

Aikaisempi tiedote: https://www.senaatti.fi/2021/03/02/oulun-uuden-oikeustalon-rakennustyot-kaynnistyvat/

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.