Rakennamme Lahden Asemantaustan kaupunginosaan uusia asuntoja

03.03.2022

Suomen Asuntoneuvoja ja Hartela aloittavat yhteistyön hankkeessa, jossa rakentuu uusia kaupunkikoteja rautatieaseman läheisyyteen. Asunto Oy Lahden Vahva-Jussin Verso valmistuu elokuussa 2023.

Lahden Vahva-Jussin Verso on omalle tontilleen rakennettava kahdeksankerroksinen hissillinen asuintalo. Yhtiöön tulee 1–3 huoneen parvekkeellisia asuntoja yhteensä 57 kappaletta. Kaksioista ja kolmiosta löytyy myös sauna. Kohteeseen tulee myös osakkeina myytäviä parkkipaikkoja.  

 

Yhtiö sijaitsee viihtyisällä uudella asuinalueella vajaan kahden kilometrin päässä Lahden ydinkeskustasta, ja lähistöltä löytyvät hyvät palvelut ja virkistysmahdollisuudet.  

 

“On ollut ilo aloittaa yhteistyö Hartelan kanssa. Uskomme näiden asuntojen kiinnostavan paitsi asumisen laatua arvostavia omistusasujia että asuntosijoittajia, jotka hakevat hyvää vuokratuottoa ja kevyen kunnossapitotarpeen kohteita”, kertoo Suomen Asuntoneuvojan hankintapäällikkö Timo Kupula

 

”Laadukkaista palveluista ja vehreästä luonnostaan tunnettu Vahva-Jussin asuinalue tarjoaa edellytykset mutkattomaan ja kestävään asumiseen. Entisestä rautakauppakonsernin alueesta rakentuu vähitellen noin tuhannen asunnon moderni esikaupunkikeskus.

 

Lahden alue on Helsingin työssäkäyntialuetta ja aseman läheisyys tekee kohteesta kiinnostavan myös pendelöijille”, sanoo Hartelan Lahden aluejohtaja Tuomas Ruponen.  

 

Rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2022 ja työ on valmis kesän lopulla 2023. 

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.