TOAS Hippoksen peruskivi on muurattu Tampereella – tulevaisuuden opiskelijakorttelin työmaa etenee

30.09.2022

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOASin historian suurimman uudiskohteen, TOAS Hippoksen peruskivi muurattiin juhlallisesti perjantaina. TOAS Hippos valmistuu Kalevan kaupunginosaan vaiheittain vuoteen 2026 mennessä.  

 

Hippoksen tontilla on koko kesän ja syksyn ajan tehty maanrakennustöitä. Peruskivenmuurauksesta käynnistyy kahden ensimmäisen talon, 1B- ja 1C –talojen, rakennustyöt. Kokonaisuudessaan useista kerrostaloista muodostuva Hippos-kortteli rakentuu vaiheittain vuoteen 2026 mennessä.

 

Perjantaina 30. syyskuuta Hippoksen työmaalla on vietetty peruskiven muuraustilaisuutta. Lieriön sisään laitettiin muistoja tästä ajasta: perjantain Aamulehti, vuoden 2022 euron kolikko, TOASin vuosikertomus 2021, kasvomaski, Covid-kotitesti, Hippoksen ensimmäisen osan pääpiirustukset muistitikulla, hevosenkenkä, TOASin nykyisiä ja vanhaan ilmeen mukaisia haalarimerkkejä sekä pussillinen TOASin omaa tervasalmiakkia.

 

"Peruskiven muuraus on merkityksellistä monessa suhteessa. Se konkretisoi hankkeen, ja nyt kun rakentaminen on alkanut, alkaa Hippos näkyä vahvasti katukuvassa. Peruskiven muuraus on myös perinteinen tapa jättää jälki tuleville sukupolville", sanoo TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski.

 

Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan parin vuoden kuluttua

Lokakuun aikana rakennettaan 1B- ja 1C –talojen perustuksia. Tuolloin talot saavat esimerkiksi kellarin seinät, väestönsuojan, vesieristyksiä ja rakenteet. Pohjatyöt jatkuvat tontilla pitkään, sillä suuren opiskelijakorttelin talot nousevat vaiheittain.

 

"Paljon on matkan varrella jouduttu arvioimaan asioita uusiksi, analysoimaan ja pohtimaan järkeviä etenemisen tapoja. Hankkeelle asetetut päätavoitteet olemme kuitenkin pystyneet pitämään voimassa ja hanke etenee suunnitellusti", Koski sanoo.

 

Hippos-korttelin ensimmäiset talot rakennetaan liimapuu- eli CLT-tilaelementeistä, jotka toimitetaan täysin varusteltuina, valmiina moduuleina. Opiskelijakorttelissa näkyvät vahvasti tulevaisuuden asuinmuodot, ekologisuus ja puunkäyttö.

 

"Puu näkyy ja tuoksuu tulevissa kodeissa. Kortteliin tulee moninaista elämää ja opiskelija-asumisen muotoja yhteisöyksiköistä ja kaksioista perheasuntoihin asti. Asukkaiden yhteiset tilat, korttelin omat lähipalvelut ja sijainti ratikkalinjojen varrella tekevät Hippoksesta elävän opiskelijaelämän keskittymän, jota on hienoa rakentaa yhteisessä allianssissa Tampereelle", projektipäällikkö Marleena Jurvanen A-Insinööreistä sanoo.

 

Tavoitteena on, että Hippos saa ensimmäiset asukkaansa parin vuoden kuluttua. Yhteensä asuntoja Hippokseen tulee yli 600.

 

"Tämä on Hartelalle monin tavoin merkittävä hanke. Tässä ajassa korostuu vastuullinen tekeminen ja uudenlainen kumppanuusajattelu, jota Hippos edustaa. Olemme saaneet tuoda osaamistamme mukaan jo ennen toteutusvaiheen käynnistymistä. Samalla saamme mahdollisuuden kehittää ja syventää muun muassa omaa puurakentamisen osaamistamme", sanoo Hartela Pirkanmaan toimitusjohtaja Hanna Marttila.

 

TOAS Hippos toteutetaan allianssimallilla, jossa mukana ovat TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Granlund Tampere Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy ja Hartela Pirkanmaa Oy.

 

Kuva TOAS Hippos – havainnekuva

 

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

 

Kirsi Koski 

Hippos Allianssi 

050 330 2103

kirsi.koski@toas.fi

 

https://toas.fi/toas-hippos/

 

 

TOAS vuokraa ja rakennuttaa jo 60 vuoden kokemuksella opiskelijoille koteja. Tarjoamme opiskelijoille kohtuuhintaista ja tasokasta asumista hyvällä sijainnilla. Toimimme edelläkävijänä uusien asumiseen liittyvien palvelujen kehittämisessä, ja tavoitteenamme on opiskelijoiden elämän ja asumisen helpottaminen. TOASilla on Tampereella yli 60 asuntokohdetta, joissa on noin 6 200 asuntoa ja yli 10 000 asuntopaikkaa. TOASin liikevaihto on 41 milj. euroa, tase 318 milj. euroa ja käyttöaste 95 %. www.toas.fi

 

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 600 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin. www.hartela.fi

 

Helamaa & Heiskanen on vuonna 1982 toimintansa aloittanut tamperelainen arkkitehtitoimisto. Osaamisemme kattaa rakennushankkeen kaikki vaiheet maankäytön suunnittelusta käyttöönottotehtäviin saakka. www.helamaaheiskanen.fi

 

Granlund on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatio- ja kehitystoimintaan. Toiminnan keskiössä on hyvinvoinnin edistäminen rakennetussa ympäristössä. www.granlund.fi

 

A-Insinöörit on ennakkoluuloton, suomalainen rakentamisen suunnittelu- ja konsulttitalo. Asiantuntijamme tekevät töitä rakennuttamisen, arkkitehtisuunnittelun, rakennesuunnittelun, teollisuus- ja talotekniikan ja infrarakentamisen hankkeissa 16 toimipisteessä Suomessa ja kansainvälisesti. www.ains.fi

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.