Hartela on myynyt Ilmalan Aura -toimistotalon saksalaiselle Union Investmentille

15.09.2022

Helsinkiin nouseva uusi hybridiajan toimistotalo Ilmalan Aura on juuri saanut uuden omistajan. Kotimainen rakennusliike Hartela on allekirjoittanut sopimuksen saksalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Union Investmentin kanssa Ilmalan Auran kaupasta tällä viikolla. Hartela toimii kohteen kehittäjänä ja rakentajana. Tänä kesänä rakenteille lähtenyt uuden ajan toimistotalo valmistuu vuonna 2024.

 

"Ilmalan Aura on nykyaikainen ja virtaviivainen toimistorakennus, jonka sijainti on kiinnostava ja keskeinen Helsingin Ilmalassa. Tämä kohde vahvistaa strategian mukaisesti asemaamme Pohjoismaissa," toteaa Union Investmentin vanhempi sijoituspäällikkö Kubilay Oezbisikletci.

 

Parhaillaan rakenteilla olevan viisikerroksisen Ilmalan Auran kokonaisala on noin 17 000 neliömetriä ja vuokrattavaa alaa on noin 11 500 neliömetriä. Rakennuksesta on vuokrattuna noin 70 prosenttia. Kiinteistön muuntojoustavuus ja monipuoliset palvelut on suunniteltu vastaamaan tulevaisuuden työelämää. Hartela Etelä-Suomen toimitilojen hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläinen on iloinen yhteistyöstä Union Investmentin kanssa. Kaupassa Hartelan avustajana toimi MREC Oy.

 

"Ilmalan Aura on innostava hanke, jossa pääsemme kehittämään ja rakentamaan asiakkaillemme heidät toiveidensa ja tarpeidensa mukaiset uudet nykyaikaiset toimitilat. Työskentely kansainvälisen Union Investmentin kanssa on ollut tiivistä ja odotan innolla hankkeen toteuttamista yhteistyössä," kertoo Ilmari Hämäläinen.

 

Ilmalan Auran tavoitteena on valmistuttuaan saada LEED Gold -ympäristösertifikaatti ja kestävän kehityksen teemat on huomioitu suunnittelussa ja rakentamisessa alusta lähtien sen mukaisesti. Rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Ilmalan juna-aseman vieressä ja alueella on hyvät julkiset kulkuyhteydet.

 

Lisätietoja: 

Hankekehitysjohtaja
Ilmari Hämäläinen
Hartela Etelä-Suomi Oy
+ 358 50 569 0466
ilmari.hamalainen@hartela.fi

Hartelan rakentama Ilmalan Aura monitilatoimisto

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.