Hartela rakentaa Nokian keskustaan useita taloja lähivuosina

28.06.2021

Hartela on aloittanut Nokian keskustassa sijaitsevan Poutuntien aluerakennushankkeen ensimmäisen asuinkerrostalon rakennustyöt. Asuinrakennuksen tilaajana toimii TA-Asumisoikeus Oy ja kohteeseen toteutetaan 39 asumisoikeusasuntoa valtion asuntorahasto ARA:n tukemana.

 

Nokian kaupunki järjesti vuonna 2018 Nokian keskustan Poutuntien alueelle suunnittelukilpailun, jonka voitti Hartela ja Aihio Arkkitehtien laatima suunnitelma Helminauha. Alueen asemakaava vahvistui syksyllä 2020 ja alueella sijainneet vanhat talot purettiin vuoden 2021 alussa. Kaavan mukaan uusia rakennuksia alueelle on tulossa yhteensä kuusi kappaletta, joista viisi on seitsemänkerroksista ja yksi 12-kerroksinen. Rakennukset ovat lasitetuilla parvekkeilla kytkettynä toisiinsa. TA-Asumisoikeus Oy:n hanke on alueen ensimmäinen uudisrakennus. TA-Asumisoikeuden kohteeseen tulee seitsemän kerrosta ja 39 asuntoa.

Olen iloinen voidessamme jatkaa TA-Asumisoikeuden ja Hartelan hyvää asiakassuhdetta taas uudella rakennushankkeella”, kertoo Hartela Länsi-Suomi Oy:n aluejohtaja Elisa Tuomisto. Poutuntien alue edustaa strategiamme mukaista monipuolista rakentamista keskustoihin ja hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat toimintaamme aina tontin valinnasta lähtien. Poutuntiellä on kaikki Nokian keskustan palvelut käden ulottuvilla. 

”Jatkamme pitkään kestänyttä ja hyvin toiminutta yhteistyötä Hartelan kanssa Nokialla rakenteilla olevassa asumisoikeuskohteessamme Poutuntien 2 C. Kohde täyttää erinomaisesti yhtiömme tavoitteet tarjota laadukasta kohtuuhintaista asumista hyvällä sijainnilla kulkuyhteyksien, palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien läheisyydessä. Alle kilometrin säteellä kohteesta sijaitsee mm. ala- ja yläkoulut, sekä päiväkoti ja kävelyetäisyydellä löytyy useita liikkeitä. Kohteeseen on tulossa monipuolisesti erikokoisia asuntoja 37,5 m2 saunattomista yksiöistä 65,5 m2 saunallisiin kolmioihin. Kohteen asukkaille on varattu 24 autopaikkaa maanpäälliseltä 2-kerroksiselta pysäköintikannelta. Asuntojen myynti käynnistyy kesän 2021 aikana ja kohteen arvioitu valmistumisaika on kesällä 2022. Lisätietoa kohteesta saa osoitteesta TA.fi”, toteaa TA-Asumisoikeus Oy:n Pirkanmaan aluejohtaja Mika Pekkala.

 

Nokian Poutuntielle on tulossa TA:n hankkeen lisäksi kaksi muuta Hartelan kehittämää asuntohanketta. Toisen hankkeen on suunniteltu käynnistyvän vielä tänä vuonna.

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.