Hartela vahvistaa läsnäoloaan Pirkanmaalla

25.11.2021

Hartela on päättänyt kehittää yhtiörakennettaan siten, että Tampereen toiminnot irrotetaan Hartela Länsi-Suomi Oy:stä omaksi tytäryhtiökseen. Tytäryhtiön nimeksi tulee Hartela Pirkanmaa Oy ja sen toimitusjohtajaksi on valittu tamperelainen Hanna Marttinen. Länsi-Suomen tytäryhtiöön jäävät jatkossa Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Länsi-Uudenmaan alueet. 

 

”Hartelassa kasvu ei ole ollut itsetarkoitus, mutta olemme kuitenkin jo pidemmän aikaa halunneet vahvistaa asemaamme Tampereella,” kertoo toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.

 

Uusi tytäryhtiö perustetaan vuodenvaihteessa, minkä jälkeen Hartelalla on neljä rakentavaa tytäryritystä: Hartela Etelä-Suomi Oy, Hartela Pohjois-Suomi Oy, Hartela Länsi-Suomi Oy ja Hartela Pirkanmaa Oy.

 

Tehdyllä ratkaisulla haemme kasvua ja itsenäisempää asemaa Pirkanmaalle. Toiminta jatkuu vuodenvaihteeseen nykyisellään osana Länsi-Suomen tytäryhtiötä.

 

”Kaiken kaikkiaan tämä on erittäin positiivinen asia niin Pirkanmaan kuin koko Hartela-konsernin osalta”, toteaa Hartelan hallituksen puheenjohtaja Kari Heinistö.

 ”On innostavaa päästä kasvattamaan Hartelan toimintaa Pirkanmaalla. Hartelan strategiset painopisteet antavat hyvät eväät toimia kasvavalla ja kehittyvällä Tampereen seudulla", kertoo Hanna Marttila.

Tamperelainen Hanna Marttila on nimitetty vuodenvaihteessa perustettavan Hartela Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy Hartelalle Arkta Rakennus Oy:n toimitusjohtajan roolista. 

 

”Meillä on voimakas kasvutavoite Tampereella ja ympäristökunnissa nimenomaan asuntorakentamisen sekä kumppanuusrakentamisen osalta. Hannalla on hyvät valmiudet hakemamme kasvun rakentamiseen,” kertoo Hartela-yhtiöt Oy toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.

 

DI Hanna Marttila on valmistunut vuonna 2003 Teknillisestä Korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto), ja työskennellyt ennen Arkta Rakennuksen toimea NCC:llä liiketoiminnan kehityksessä ja Bonavalla yksikönjohtajana. Hän näkee Pirkanmaan alueella paljon potentiaalia kehittyvänä Suomen kakkoskeskuksena.

 

Elisa Tuomisto toimii Pirkanmaan aluejohtajana siihen asti kunnes Hanna Marttila aloittaa tehtävässään. Tämän jälkeen hän jatkaa edelleen yrityksen palveluksessa.

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.